Blogi: Arto Luukkanen, ke 15.01.2020 22:49

Hallitus iskee suomalaisen elämäntavan kimppuun?

Suomalainen sanonta: ”kohtuus kaikessa” on hyvä normi lainsäätäjille. Yhteiskunnallisten kuohuntojen aikana tämä viisaus on kuitenkin unohtunut.

Fanaatikot ovat aine halunneet järkyttää ja ravistella yhteiskuntaa. He eivät oikein tykkää tavallisista ihmisistä, jotka haluavat elää rauhassa.

**

Suomen nykyinen hallitus on nyt tänä keväänä rynnistämässä todenteolla suomalaisen elämäntavan kimppuun.

Liikenne- ja viestintä ministeriön kansliapäällikkö Harri Pursiaisen mukaan vihervasemman hallituksen tavoitteena on hiilidioksidi päästöjen puolittaminen vuoteen 2030 mennessä.

Hallituksen kallis samba tullaan maksattamaan yksinomaan yksityisautoilijoilla ja omakotitalojen omistajilla. Kun tämä politiikka pannaan toimeen, merkitsee se sitä, että elämä maaseudulla ja taajamien ulkopuolella muuttuu mahdottomaksi. Samoin autolla työssäkäyvät joutuvat varautumaan autoilun rangaistusveroihin kun viher-vasen ”oikeudenmukaisuuden muutos” tapahtuu.

Julkisuuteen tihkuneiden tietojen mukaan elo-syyskuussa 2020 polttonesteiden hinnat tullaan verottamaan taivaisiin. Pien- ja keskituloiset maksavat niin, että tuntuu. Viher-punahallituksen hupakon ilmastotaistelun ja talouden epäonnistumisen kuprut pulitetaan tolkun kansalaisten kukkarosta.

Se maksetaan raskaasti.

Sinulla ja minulla.

Suomalainen valtioviisaus on yleensä torjunut haihattelijat. Otan tässä esimerkkinä Juho Kusti Paasikiven, joka kirjoitti 26.5. 1948 päiväkirjaansa: ”…en voi suostua siihen, että Hertta Kuusinen (kommunisti – huomautus kirjoittajan) tulee opetusministeriksi. Se olisi isku vastoin Suomen kansan enemmistön kasvoja….”

Paasikiven mukaan enemmistöllä on oikeutensa.

Esitän siksi hyväntahoisen tälle hälinää ja meteliä haluavalle hallitukselle ja sen 100-henkiselle bändärijoukolle seuraavaa:

Älkää käykö omienne kimppuun!

Tuntekaa myötätuntoa suomalaisia kohtaan!

Arto Luukkanen

Varakansanedustaja (ps.)

Järvenpää

 

Arto Luukkanen ke 15.01. 22:49

Arto Luukkanen

Dosentti Arto Luukkanen toimii Venäjän ja Itä-Euroopan yliopistolehtorina Helsingin yliopiston Renvall-instituutissa. Vuonna 1964 syntynyt Luukkanen on väitellyt vuonna 1994.

tuoreimmat

Vihriälän visio: Suomesta tautinen Kurjala

la 16.05. 23:13

Marinin "uutiskuuluttaja" demokratuura vs. tieteen vaihtoehto

ma 11.05. 23:23

Sanna vaarantaa tietoisesti ihmisten hengen?

su 03.05. 22:21

Marinin "Pullonkaula" hallitus - NL:n perillinen

ti 28.04. 23:29

Avoin kirje Sanna Marinille ja rakkaalle medialle

to 23.04. 18:39

Sanna Marinin hallituksen "eessun taassun"

ke 15.04. 21:56

Maskigate: Haataisen on erottava

la 11.04. 20:16

Ruotsi harhoissa, Putin koronassa ja Suomi eksyksissä?

ma 06.04. 22:38

Presidentti Niinistö voi pelastaa Suomen

to 02.04. 22:54

Hengityskoneita lisää! Missä Valmet?

ma 30.03. 23:08

blogit

Vieraskynä

Pedofiilipropagandaa sukupuolentutkimuksen peruskurssilla

la 16.05.2020 23:43

Juha Ahvio

Se on salaliittoteoria!

to 21.05.2020 23:17

Professorin Ajatuksia

Se on laatu eikä määrä - mutta miten lasku maksetaan?

to 21.05.2020 23:11

Marko Hamilo

Kansalaiset vaarassa! Nyt tarvitaan hätätilahallitus!

su 19.04.2020 22:47

Jukka Hankamäki

Koronaviruksen lentoon lähtö: näyttö vihervasemmiston viisaudesta

to 21.05.2020 23:13

Petteri Hiienkoski

Koronavirustaudin maailmanlaajuinen tuhovoima pandemiavertailussa

la 09.05.2020 16:34

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Laura Huhtasaari

Euron purkaminen pysäyttäisi liittovaltiokehityksen

la 25.04.2020 12:03

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Logged in: Loisivatko hikikomoreiksi vetäytyneet suomalaisnuorukaiset?

ma 20.04.2020 01:30

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan

ke 29.05.2019 09:00

Arto Luukkanen

Vihriälän visio: Suomesta tautinen Kurjala

la 16.05.2020 23:13

Mika Niikko

Liittyen Suomen Kuvalehden uutisointiin (20. ja 21.1.2020)

ke 22.01.2020 22:20

Musta Orkidea

Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä

pe 08.02.2019 13:23

Mikko Paunio

Mikä ihmeen Woke?

pe 21.02.2020 00:16

Heikki Porkka

Älä koskaan luota Ylen uutisointiin tarkistamatta faktoja

ti 28.04.2020 09:51

Tapio Puolimatka

Sukupuoli muutoksessa

ke 19.02.2020 21:42

Olli Pusa

Kuinka suomalaisten rahat huijataan?

su 24.05.2020 23:20

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Poikkeukselliset ajat

to 16.04.2020 12:37

Reijo Tossavainen

Auta avun tarpeessa

to 19.03.2020 07:33

Jessica Vahtera

Kuuden euron kohtuus missä palkkatasa-arvo?

ma 11.05.2020 17:17

Pauli Vahtera

Monikulttuurisuus tuhoaa luottamuksen yhteiskunnassa

to 21.05.2020 23:28

Timo Vihavainen

Outoja pohjolan kansoja

to 21.05.2020 23:12

Matti Viren

Kuka pelastaa kunnat?

to 21.05.2020 23:15