Paljonko kouluttaminen maksaa yhteiskunnalle?
Esimerkiksi Helsingin yliopistossa lääketieteen ylempi korkeakoulututkinto maksaa 180 000 euroa. Taidealatkin voivat olla kovin kalliita; yhden näyttelijän hinnalla kouluttaa kolme diplomi-insinööriä tai viisi insinööriä. Ulkomailla kouluttautuminen voi olla todella kallista; USA:ssa lääkäriksi kouluttautuvan pitää maksaa vuodessa pahimmillaan 60 000 euroa ja opiskelu voi kestää monta vuotta. Elämän paradokseihin kuuluu se, että itse asiassa yhden nuoren syrjäytyminen maksaa Suomelle 230 000–680 000 euroa.
Sanna ja maailman kallein samba
Katsottuani Sanna Marinin hyökkäävää ja syyttävää esiintymistä Kaipolan tapauksen johdosta minulle juolahti mieleen, että hänen kokemattoman hallituksensa kouluttaminen suomalaisten veronmaksajien rahoilla on ihmiskunnan kalleinta koulutusta. Jo pelkästään Sannan kaarti maksaa maltaita; sen 100 päinen joukon hinta on Suomelle vuodessa 12 miljoonaa euroa. Tähän ei lasketa sitä tukiopetusta ja neuvontaa, jota virkamiehet antavat omalla ajallaan tälle joukolle, että se osaisi tehdä sitä mitä varten se on palkattu.
Suomen valtiolle kaikkein kallein koulutusta on kuitenkin se, jota pääministeri Sanna Marin nauttii. Hän opiskelee valtion johtamista.
Kalliisti.
Kaipolan ”luokkataistelupuhe” oli itsessään kallis pieti puhumattakaan siitä, että hän on vastuussa siitä, että Suomi on ottaa tänä vuonna velkaa 13 miljardia euroa.
Sannan valtakausi tulee olemaan varmasti eräs maailmanhistorian kalleimmista opintokokonaisuuksista. Hän ehtii vielä ottamaan vuoteen 2023 saakka ehkä noin 50 miljardia lainaa eli 5 hävittäjähankinnan verran. Sillä rahalla pyörittäisi Suomen valtion budjettia rapian yhden vuoden ajan. Etenkin jos hallitusohjelmasta pidetään kiinni.
Kallis on tää samba!
Dosentti Arto Luukkanen toimii Venäjän ja Itä-Euroopan yliopistolehtorina Helsingin yliopiston Renvall-instituutissa. Vuonna 1964 syntynyt Luukkanen on väitellyt vuonna 1994.
Tp-Utva historian polttopisteessä
to 03.10.2024 15:30Suomen ulkopolitiikan sateenkaariagenda
pe 27.09.2024 20:07Yle teki diasarjan, mutta miksi niin moni seikka unohtui?
to 13.05.2021 20:23Ydinvoimaa, talouskasvua ja teollisia työpaikkoja
ti 28.03.2023 20:22Sähköistävä klikinvastainen uutinen
su 07.01.2024 18:08Puhkeaako globalismin kupla Ukrainaan?
pe 15.03.2024 23:04Mistä on pienet getot tehty?
ma 27.08.2018 23:18Jolla on korvat, se kuulkoon
ke 23.08.2023 20:50Vallankaappaus
ke 14.06.2017 09:13Valtuustoaloitteeni mamujen 43 äidinkielen opetuksen lopettamiseksi verovaroilla Espoossa
su 15.01.2023 14:49Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa
ke 17.01.2018 08:44Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan
ke 29.05.2019 09:00Punavihreä hallitus komentaa! Maakuoppaan mars!
la 25.02.2023 13:58Suvaitsevaisuuden kirjavat käsitteet
su 13.09.2020 23:07Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä
pe 08.02.2019 13:23Pekka Haavisto: "Mea Culpa" "I confess my guilt" - This is the story of how Pekka Haavisto got slyly his lucrative job as an EU Special Representative for Sudan
su 06.10.2024 13:57Kultamunat ovat kuoriutuneet - Pisa-tutkimus paljastaa
ti 01.10.2024 14:12Sota Venäjää vastaan ei ole shakkipeliä vaan kansan tuho
la 25.05.2024 08:02Käännytyslaki ratkaisevassa vaiheessa
pe 28.06.2024 10:23Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin
ti 12.06.2018 11:53Rikkaat rikastuvat ja köyhät kituuttavat
ti 18.08.2020 10:15Auta avun tarpeessa
to 19.03.2020 07:33Olisinko yrittäjä, enkä palkansaaja
su 25.10.2020 22:57Häpeänsä kullakin
ke 19.07.2023 21:26Odotellaan vuotta 2023
la 14.08.2021 23:44