Blogi: Olli Pusa, ke 12.02.2020 15:20

Piiri pieni pyörii

Talouselämä uutisoi Marinin hallituksen paisuneen avustajajoukon taustoista. Valtiosihteereiden ja erityisavustajien joukko on poikkeuksellisen suuri. Entinen työ- ja elinkeinoministeriön kansliapäällikkö Erkki Virtanen kommentoi asia: ”Onhan se kirkkaasti Suomen ennätys”.

Sama piirre oli Rinteen hallituksella. Silloin suurta avustajajoukkoa perusteltiin Suomen EU-puheenjohtajuudella. "Virtasen mukaan kyseessä oli ”lapsellinen väite, joka meni hyvin läpi mediassa”. Se on nyt takana päin. Marinin hallituksessa sitä perusteltiin hallituskriisillä, joka ilmeisesti on nyt takana? Mutta avustajajoukko on edelleen suuri ja jopa kasvanut.

Virtanen: ”Minusta EU-puheenjohtajuusperustelu oli feikki. Haluttiin vain kavereille mukavia töitä.” Siis Virtasen mukaan kyseessä oli vain operaatio työllistää kavereita ja eräänlainen piilopuoluetuen muoto. Asian perusteista Virtasen kommentteja:

Tarvetta suuremmalle avustajakunnalle on perusteltu sillä, että halutaan parantaa lainvalmistelun tasoa.
Lähes 40 vuoden uran ministeriöissä tehnyt Virtanen jäi eläkkeelle kansliapäällikön tehtävästä vuonna 2015. Virtanen kertoo, että hänen omakohtaisen kokemuksensa perusteella erityisavustajilla ei ole ollut mitään suurempaa vaikutusta ministeriön työhön tai valmisteluun.

”Kun on kyseessä vaikeampien lakien valmistelu, niin niihin tehtäviin virkaurallaan edenneet ovat kovan koulun käyneitä korkeasti koulutettuja asiantuntijoita. Erityisavustajat tulevat kuka mistäkin. Huippuvirkamiesten ajasta menee suurempi aika ties mistä tulevien erityisavustajien opettamiseen.”
Virtasella ei ole uskoa siihen, että erityisavustajilla riittäisi osaamista ohjata ministeriöiden virkamiehiä.

”On naurettava ajatus, että kadulta tullut ihminen osaisi yhtäkkiä ohjata huippuosaajaa.”

Tämän pohdinnan jälkeen yritin pikaisesti selvittää, keitä nämä valtiosihteerit ja erityisavustajat oikeasti ovat. Valtiosihteereiksi nimitettiin mm. eduskunnasta pudonneita kansanedustajia kuten Kimmo Tiilikainen, joka toimi jopa ministerinä. Edelleen valtiosihteeriksi nimitettiin valeissa pudonnut Olli-Poika Parviainen, joka hankki mainetta asuntokeinottelulla sekä niinikään vaaleissa pudonneet Tuomo Puumala ja Pilvi Torsti. Muita valtiosihteereitä on eduskunnasta aikaisemmin pudonneita, joista osa on nostanut kansanedustajan sopeutumiseläkettä ja osa ei ole edes päässyt sen piiriin. Tämän hallituksen kokoonpano varmaan selittää, miksi suuri osa lopuista valtiosihteereistä on vasemmistopuolueiden tai vihreiden entisiä puolueaktiiveja tai ay-liikkeen palkollisia.

Erityisavustajien joukkoa en penkonut. Siellä varmaankin taustat ovat samanlaisia. Valtiosihteereitä Marinin hallituksella on 15 ja erityisavustajia 69. Mitään pienipalkkaista joukkoa he eivät ole, valtiosihteereiden palkkaus on 10.000 euroa kuukaudessa ja eritysavustajien 7000 euroa kuukaudessa. Heidän palkkaukseensa on varattu 11,5 miljoonaa vuodessa.

Jokainen saa itse pohtia, onko kyseessä välttämätön meno vai piilopuoluetukea kavereiden työllistämiseksi?


https://www.talouselama.fi/uutiset/te/1f0692ce-428c-48a4-bdff-8477a1ceda3b?ref=newsletter%3A0c67&utm_source=Talouselama_Uutiskirje&utm_medium=email&utm_campaign=Talouselama_Uutiskirje&fbclid=IwAR3-p7YP6X9NtE-JiISXPuFu-MKKZJ32LiFV7a7PZk1PquuXd_AwZdLqY_A

Olli Pusa ke 12.02. 15:20

Olli Pusa

Sosiaaliturvapolitiikan dosentti, Yhteiskuntatieteiden tohtori, vakuutusmatemaatikko (SHV) Eläkkeiden ja sosiaaliturvan rahoituksen asiantuntija

tuoreimmat

Eläkeindeksin leikkaaminen

ti 09.04. 13:56

Eläkekeskustelusta

su 07.04. 15:15

Ahneuden henki?

ti 02.04. 11:13

YLEN häveliästä

pe 02.02. 14:01

Uutta presidentinhallintoa valitsemassa

ma 29.01. 19:33

Presidentti arvojohtajana

la 27.01. 17:00

Presidentinvaalin ensimmäisen kierroksen finaali

ke 24.01. 20:24

Vihreä terroristiliike

to 04.01. 11:48

Kuusiniemi avautuu?

pe 29.12. 21:45

Jumalallinen ilmoitus?

to 28.12. 09:20

blogit

Vieraskynä

Teemu Keskisarja: Miksi ajan Halla-ahoa presidentiksi?

ke 20.12.2023 22:32

Juha Ahvio

Frank Herbertin Dyyni ja tekoälyuhka

la 13.04.2024 00:17

Professorin Ajatuksia

Yle teki diasarjan, mutta miksi niin moni seikka unohtui?

to 13.05.2021 20:23

Marko Hamilo

Ydinvoimaa, talouskasvua ja teollisia työpaikkoja

ti 28.03.2023 20:22

Jukka Hankamäki

Sähköistävä klikinvastainen uutinen

su 07.01.2024 18:08

Petteri Hiienkoski

Puhkeaako globalismin kupla Ukrainaan?

pe 15.03.2024 23:04

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Laura Huhtasaari

Jolla on korvat, se kuulkoon

ke 23.08.2023 20:50

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Valtuustoaloitteeni mamujen 43 äidinkielen opetuksen lopettamiseksi verovaroilla Espoossa

su 15.01.2023 14:49

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan

ke 29.05.2019 09:00

Arto Luukkanen

Punavihreä hallitus komentaa! Maakuoppaan mars!

la 25.02.2023 13:58

Mika Niikko

Suvaitsevaisuuden kirjavat käsitteet

su 13.09.2020 23:07

Musta Orkidea

Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä

pe 08.02.2019 13:23

Mikko Paunio

USA:sta johdettu sensuuriteollinen kompleksi ulotettiin Suomeen vuonna 2015 - Tucker Carlson haastatteli USA:n ulkoministeriön entistä kyberjohtajaa Mike Benziä

la 24.02.2024 12:33

Heikki Porkka

Suomi sanojen vankina - manipulointia Ylen tapaan

to 28.03.2024 13:04

Tapio Puolimatka

Pedoseksuaalisten fantasioiden varaan rakentuva seksuaalikasvatus

ke 20.03.2024 08:51

Olli Pusa

Eläkeindeksin leikkaaminen

ti 09.04.2024 13:56

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Rikkaat rikastuvat ja köyhät kituuttavat

ti 18.08.2020 10:15

Reijo Tossavainen

Auta avun tarpeessa

to 19.03.2020 07:33

Pauli Vahtera

Olisinko yrittäjä, enkä palkansaaja

su 25.10.2020 22:57

Timo Vihavainen

Häpeänsä kullakin

ke 19.07.2023 21:26

Matti Viren

Odotellaan vuotta 2023

la 14.08.2021 23:44