Yhdysvaltojen presidentti Donald J. Trump on tällä hetkellä niukassa johdossa ja matkalla kohti toista kauttaan. Valkoinen talo valmistelee virallisesti jo toisen kauden aloittamista ja Mike Pompeo takasi, että siirtyminen Trumpin toiselle kaudelle tulee sujumaan pehmeästi. Nämä kuvassa olevat luvut perustuvat virallisesti vahvistettuun tilanteeseen ja kaikki lain mukaan avoinna olevat laskennat ovat vielä tässä kuvassa auki. Näyttääkö erilaiselta kuin Ylen, Mtv3:n, HS:n ja muiden kuvat viime päiviltä?
Tästä presidentinvaalista on kehkeytymässä todellinen historiallinen jännitysnäytelmä, jollaista ei ole ennen nähty ja jossa vaakalaudalla on myös kotimaisten vasemmistomedioiden (Yle, HS, Mtv3, Iltapäivälehdet) uskottavuus. Mikäli tämä vaali päättyy Donald J. Trumpin toiseen kauteen, niinkuin virallisten vahvistettujen tietojen perusteella tällä hetkellä näyttää, kaikki uskottavuus näiltä vasemmistomedioilta on mennyt vuosikausiksi.
Yleisö tulee esittämään hyvin perustellun kysymyksen: miten voi olla mahdollista, että muutamat pipopäiset tubettajat, yksittäiset kommentaattorit youtubessa ja muutamat pienet vapaat mediat kuten Oikea Media olivat koko ajan paremmin perillä tilanteen kehittymisestä kuin satoja miljoonia euroja vuodessa turhaan syövät mediajätit, jotka eivät pystyneet kertomaan yhtä ainoaa faktaa todellisesta tilanteesta oikein koko presidenttikilpailun aikana? Kuinka se on mahdollista?
Vaalit eivät vieläkään ole ohi, mutta kun ne viimeistään 20.1.2021 päättyvät ja mikäli Trump aloittaa silloin toisen kautensa, niin koko vuoden 2021 jokaisen kannattaa todella pohtia ja kysellä ääneen miten tämä oli mahdollista? Miten vasemmistomedia ei kyennyt raportoimaan ensimmäistäkään vaalin vaiheista rehellisesti ja tarkasti? Ja kuinka sitten pienet itsenäiset minibudjeteillaan toimivat journalistit pystyivät siihen mihin satojen miljoonien vuosibudjeteilla rahaa polttavat lasitalot ja Isot Pajat eivät kertakaikkiaan vain pystyneet?
Herää kysymys mihin näitä satoja miljoonia euroja vuosittain polttavia organisaatioita edes tarvitaan. Ovatko Pikku Kakkonen ja muutamat urheiluohjelmat todella sen kaiken rahan arvoista? Onko oikeasti perusteltua verottaa kaikkia, jotta saamme kuunnella jatkuvasti uutisten sijaan ilmeistä propagandaa?
Nyt kannattaa tallentaa kaikki Ylen ja HS:n artikkelit vaaleihin liittyen, samoin kuin myös Oikean Median, ja vertailla näitä tarkalla silmällä kun tulos on vahvistettu. Tämän hetken datan - faktojen - perusteella on hyvin todennäköistä, että Donald J. Trump on Yhdysvaltojen presidentti 21.1.2021.
Ja nyt, tänään 13.11.2020, näyttää siltä, että tulevina päivinä ja viikkoina tulee tapahtumaan seuraavaa:
Kaikki menee laillisesti ja Yhdysvaltojen perustuslain mukaan ja presidentillä on laillinen oikeus ja velvollisuus lopettaa väkivaltaisuudet ja mellakat voimaa käyttäen. Jää nähtäväksi miten Yhdysvaltojen rikollinen vasemmisto, deep state ja muu maailma hyväksyvät maailman viimeisen vapauden linnakkeen - Yhdysvaltojen - perustuslain ja sen alkuperäisen merkityksen.
Keskuspankit ja tullit keskiössä
ma 05.05. 10:37Onko sukupuoli-identiteetti-ideologiasta tullut uusi valtionuskonto?
to 24.04. 11:23Minulla on ollut hieno elämä, mutta nyt olen todella peloissani Suomen ja suomalaisten puolesta
la 19.04. 15:06Espoossa torjutaan segregaatiota - 25% vieraskielisiä
to 03.04. 19:38Uhraavatko globalistit seuraavaksi Suomen?
su 12.01. 00:48