Blogi: Olli Pusa, ke 14.07.2021 12:26

Uusinta vuodelta 2015?

EK vaatii suurta työperäistä maahanmuuttoa. Eipä kauaa tarvinnut kauaa odottaa kun ministeri Annika Saarikko vaatii samaa. Suomi on osa 500 miljoonan ihmisen työmarkkinoita (EU). Siitä huolimatta sieltä tulee vähän työperäistä maahanmuuttoa Suomeen. Sen sijaan Suomesta lähtee suuri määrä koulutettua ammattitaitoista työvoimaa ulkomaille.

Saarikkoa ei huoleta se, miten saataisiin edes oma työvoima pysymään. Siis keitä nuo tulijat olisivat? Ei ole vaikea arvata, että nyt valmistellaan uutta islamilaistaustaisen kouluttamattoman väen hyökyaaltoa. Ei tänne tullut esim. Välimeranmaiden työvoimaa valtavista kriiseistä huolimatta.

Samanlainen aalto nähtiin 2015. Silloin tulijat oli leimattu turvapaikanhakijoiksi, vaikka tulijat olivat mitä sattui. Suomeen tulleista 80% salasi henkilöllisyytensä eli emme oikeasti tiedä keitä he olivat. Saarikon puoluetoveri Sipilä suorastaan houkutteli tulijoita lupaamalla heille asuntonsa.

Vuonna 2015 motiiviksi julistettiin Syyrian tilanne. Todellsisuudessa Suomeen tuli itse asiassa vähän syyrialaisia. Oli Irakilaisia, afganistanilaisia, marokkolaisia ym. Emme tiedä kun emme tiedä keitä he oikeasti ovat. Osan oikeat taustat ovat paljastuneet rikosjuttujen selvittelyssä.

Nyt Afganistan ajetaan kaaokseen länsimaiden joukkojen vetäytyessä. Taliban valtaa maan ja taas saadaan tekosyy islamilaiselle hyökyaallolle. Nyt asian erinomaisuutta selitetään työperäisenä maahanmuuttona, kun selitykset turvapaikan tarpeesta eivät enää mene läpi. Syy asiaan on yksinkertaisesti se, että jonkun EU:n taustavoiman standardin mukaan Suomessa on liian vähän islamilaisia maahanmuuttajia. Asia pitää siis korjata? Samasta syystä jotkut itäisen Euroopan maista ovat kovan painostuksen kohteena nuivan turvapaikkapolitiikkansa takia. 

Hassuja sattumia tapahtuu. Eurovaalit oli 2014 ja seuraavana vuotena oli turvapaikkahulina. Se että se oli tulossa oli kyllä havaittavissa jo vaalivuonna tiedustelupalveluille mm. sosiaalisen median kautta, mutta jostakin syystä sitä ei "ymmärretty"? Nyt eurovaalit oli 2019, mutta koronan takia hyökyaaltoa ei saatu toteutettua 2020 ja se on lykätty tähän vuoteen. Pääasia, että on mahdollisimman pitkä aika seuraaviin eurovaaleihin.

Eli yksi arvio on, että EK:n, sen propagandatoimistojen ja poliittikkojen puheilla työperäisen maahanmuuton kasvattamisesta ja samanaikaisilla uutisilla Afganistanin romahduksesta valmistellaan "työperäistä turvapaikka-aaltoa".

Kun tiedetään toiminnan tuhoisat vaikutukset Suomen talouteen, pitää kysyä miksi? Kenen tahto tämä on?
 

Olli Pusa ke 14.07. 12:26

Olli Pusa

Sosiaaliturvapolitiikan dosentti, Yhteiskuntatieteiden tohtori, vakuutusmatemaatikko (SHV) Eläkkeiden ja sosiaaliturvan rahoituksen asiantuntija

tuoreimmat

Eläkeindeksin leikkaaminen

ti 09.04. 13:56

Eläkekeskustelusta

su 07.04. 15:15

Ahneuden henki?

ti 02.04. 11:13

YLEN häveliästä

pe 02.02. 14:01

Uutta presidentinhallintoa valitsemassa

ma 29.01. 19:33

Presidentti arvojohtajana

la 27.01. 17:00

Presidentinvaalin ensimmäisen kierroksen finaali

ke 24.01. 20:24

Vihreä terroristiliike

to 04.01. 11:48

Kuusiniemi avautuu?

pe 29.12. 21:45

Jumalallinen ilmoitus?

to 28.12. 09:20

blogit

Vieraskynä

Teemu Keskisarja: Miksi ajan Halla-ahoa presidentiksi?

ke 20.12.2023 22:32

Juha Ahvio

Frank Herbertin Dyyni ja tekoälyuhka

la 13.04.2024 00:17

Professorin Ajatuksia

Yle teki diasarjan, mutta miksi niin moni seikka unohtui?

to 13.05.2021 20:23

Marko Hamilo

Ydinvoimaa, talouskasvua ja teollisia työpaikkoja

ti 28.03.2023 20:22

Jukka Hankamäki

Sähköistävä klikinvastainen uutinen

su 07.01.2024 18:08

Petteri Hiienkoski

Puhkeaako globalismin kupla Ukrainaan?

pe 15.03.2024 23:04

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Laura Huhtasaari

Jolla on korvat, se kuulkoon

ke 23.08.2023 20:50

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Valtuustoaloitteeni mamujen 43 äidinkielen opetuksen lopettamiseksi verovaroilla Espoossa

su 15.01.2023 14:49

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan

ke 29.05.2019 09:00

Arto Luukkanen

Punavihreä hallitus komentaa! Maakuoppaan mars!

la 25.02.2023 13:58

Mika Niikko

Suvaitsevaisuuden kirjavat käsitteet

su 13.09.2020 23:07

Musta Orkidea

Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä

pe 08.02.2019 13:23

Mikko Paunio

USA:sta johdettu sensuuriteollinen kompleksi ulotettiin Suomeen vuonna 2015 - Tucker Carlson haastatteli USA:n ulkoministeriön entistä kyberjohtajaa Mike Benziä

la 24.02.2024 12:33

Heikki Porkka

Suomi sanojen vankina - manipulointia Ylen tapaan

to 28.03.2024 13:04

Tapio Puolimatka

Pedoseksuaalisten fantasioiden varaan rakentuva seksuaalikasvatus

ke 20.03.2024 08:51

Olli Pusa

Eläkeindeksin leikkaaminen

ti 09.04.2024 13:56

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Rikkaat rikastuvat ja köyhät kituuttavat

ti 18.08.2020 10:15

Reijo Tossavainen

Auta avun tarpeessa

to 19.03.2020 07:33

Pauli Vahtera

Olisinko yrittäjä, enkä palkansaaja

su 25.10.2020 22:57

Timo Vihavainen

Häpeänsä kullakin

ke 19.07.2023 21:26

Matti Viren

Odotellaan vuotta 2023

la 14.08.2021 23:44