Blogi: Olli Pusa, pe 22.04.2022 15:23

Venäjän surkuhupainen propagandakampanja

Kun Suomessa nopealla aikataululla pohditaan Nato-jäsenyyden hakemista, on Venäjä epätoivoisesti käynnistämässä pelottelukampanjaa sen estämiseksi. Venäjän sota on ollut Ukrainassa paitsi äärimmäistä raakuutta tarkoittavaa sotarikostoimintaa myös sotilaallisesti arvioituna päätöntä koheltamista. Samaan taattuun tyyliin tuntuu sujuvan myös propagandakampanja Suomessa.

Kuvio on usein sellainen, että johonkin epämääräiseen julkaisuun on laitettu kuvitellun ”asiantuntijan” Suomea pelotteleva lausunto. Usein jutuissa on sellaisia tyhmyyksiä, että suorastaan ihmettelee trollien osaamattomuutta. Laitetaan muutama esimerkki.

Kuulemma Britannian ylähuoneen jäsen lordi Skidelsky varoittaa Suomea Nato jäsenyydestä ja että jäsenyys rikkoisi YYA-sopimusta. Kyseinen lordi on ilmeisesti ollut Putinin öljy-yhtiön osakas ja hallituksessa viime joulukuuhun asti. Silti hän ei ilmeisesti tiedä, että YYA sopimus lakkasi 30 vuotta sitten.

Venäjän Itä-Ukrainan alueen tiedottaja Janus Putkosen MV-lehdessä oli uutinen, jossa Naton sveitsiläinen ex-tiedustelupäällikkö varoitti Suomea Naton jäsenyydestä. Milloinkahan Itä-Ukrainaan asti leviää tieto, että Sveitsi ei ole Naton jäsen.

Sitten eräässä propagandajulkaisussa amerikkalainen ”upseeri ja asetarkastaja” Scott Ritter uhkailee, että Venäjä tuhoaa Suomen, jos Suomi liittyy Natoon. Ritter on todella entinen USA:n upseeri ja toiminut mm. asetarkastajana Irakissa. Sittemmin hän joutui kaltevalle pinnalle ja sai vuosituhannen alussa usean vuoden vankeusrangaistuksen lapsiin sekaantumisesta. Sen jälkeen on ilmeisesti tienannut elantonsa tuntemattomalla tavalla. Venäläisissä propagandajulkaisuissa mm. Russia Today on usein hänen ”lausuntojaan”. Ei tiedetä, onko hän edes oikeasti antanut niitä.

Jotkut suomalaiset poliitikotkin ovat perustelleet Naton vastaisuutta amerikkalaisen professori Mearsheimerin Nato-varoituksilla. Yksi näkyvimmistä tällaisista on vasemmistoliittolainen professori Patomäki. Asiaan sisältyy useita absurdeja piirteitä. Aikaisemmin on jo ihmetelty sitä, että Patomäki ajaa todellisuudessa Venäjän nykyhallinnon etua. Kun se kiistatta on katsottava fasistiseksi hallinnoksi, on valinta vasemmistolaiselle poliitikolle vähintäänkin erikoinen.

Mearsheimerin taustakin herättää kysymyksiä. Hänen tärkeimpiä rahoittajiaan ovat USA:ssa äärioikeistolaisiksi katsotut Kochin säätiöt. Mielenkiintoinen valinta vasemmistopoliitikolle. Mearsheimer julistaa ”realistista” politiikan mallia. Mearsheimerin yksi perusteemoista on se, että suurvallat hallitsevat maailmaa ja jakavat pienet maat etupiireihinsä. Kuten esimerkiksi Neuvostoliitto ja natsi-Saksa jakoivat itäisen Euroopan etupiireihinsä Molotov-Ribbentropp sopimuksella 1939. Mielenkiintoinen kysymys, kuinka suuri osa vasemmistoliiton poliitikoista vannoo tuollaisen opin nimeen?

Eli venäläinen propaganda Suomen Nato-pohdiskelujen pelottelemiseksi on jo käynnissä. Osa hankkeista on naamioitu taitavammin, osa on suorastaan surkuhupisia yrityksiä Kannattaa perehtyä asioiden taustoihin.

Olli Pusa pe 22.04. 15:23

Olli Pusa

Sosiaaliturvapolitiikan dosentti, Yhteiskuntatieteiden tohtori, vakuutusmatemaatikko (SHV) Eläkkeiden ja sosiaaliturvan rahoituksen asiantuntija

tuoreimmat

Totuus murtautuu esiin

la 25.11. 20:22

Eurooppa kiehuu

pe 24.11. 15:34

Kansa vastaan DEMLA

pe 24.11. 00:37

Mörkö nimeltä EIT

to 23.11. 12:29

Suomi Naton heikoin lenkki?

ke 22.11. 23:07

Nyt päätetään Suomen linjasta

ti 21.11. 18:06

Itäraja menee kiinni?

ti 21.11. 12:13

Poliitikoilta Suomessa pallo hukassa

la 18.11. 22:35

Venäjä, Venäjä, Venäjä

ma 13.11. 20:36

Ruotsin tie

su 12.11. 21:48

blogit

Vieraskynä

Avoin kirje Suomen medialle

su 26.11.2023 21:40

Juha Ahvio

Presidenttiehdokkaiden turvallisuuspolitiikka

pe 22.09.2023 00:24

Professorin Ajatuksia

Yle teki diasarjan, mutta miksi niin moni seikka unohtui?

to 13.05.2021 20:23

Marko Hamilo

Ydinvoimaa, talouskasvua ja teollisia työpaikkoja

ti 28.03.2023 20:22

Jukka Hankamäki

Kotouttaminen ei tunnu onnistuvan

ke 18.11.2020 16:56

Petteri Hiienkoski

Vaihtoehdot moninapaisessa maailmassa

ti 06.06.2023 16:58

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Laura Huhtasaari

Jolla on korvat, se kuulkoon

ke 23.08.2023 20:50

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Valtuustoaloitteeni mamujen 43 äidinkielen opetuksen lopettamiseksi verovaroilla Espoossa

su 15.01.2023 14:49

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan

ke 29.05.2019 09:00

Arto Luukkanen

Punavihreä hallitus komentaa! Maakuoppaan mars!

la 25.02.2023 13:58

Mika Niikko

Suvaitsevaisuuden kirjavat käsitteet

su 13.09.2020 23:07

Musta Orkidea

Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä

pe 08.02.2019 13:23

Mikko Paunio

Suomeen suuntautuva vammaisturismi uhkaa viedä suomalaisten vammaisten oikeudet - Väestönvaihto hyvin nopeaa Helsingissä

to 30.11.2023 14:08

Heikki Porkka

Mikko Puumalainen - totalitarismin puolella sananvapautta ja suomalaisten etua vastaan

ke 22.11.2023 17:48

Tapio Puolimatka

Lasten vai aikuisten oikeudet

ma 21.08.2023 19:21

Olli Pusa

Totuus murtautuu esiin

la 25.11.2023 20:22

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Rikkaat rikastuvat ja köyhät kituuttavat

ti 18.08.2020 10:15

Reijo Tossavainen

Auta avun tarpeessa

to 19.03.2020 07:33

Pauli Vahtera

Olisinko yrittäjä, enkä palkansaaja

su 25.10.2020 22:57

Timo Vihavainen

Häpeänsä kullakin

ke 19.07.2023 21:26

Matti Viren

Odotellaan vuotta 2023

la 14.08.2021 23:44