Blogi: Olli Pusa, pe 28.10.2022 13:28

Venäjän sotarikokset Ukrainassa

Venäjän sotarikokset Ukrainassa tulivat kansainväliseen tietoisuuteen, kun venäläiset hyökkäysjoukot joutuivat vetäytymään Kiovan läheltä. Butsha ym. paikat tulivat tutuiksi ja asiaa kävivät paikan päättä toteamassa suuri joukko kansainvälistä lehdistöä ja poliitikkoja sekä YK:n ja Haagin sotarikostuomioistuimen tutkijoita.

Ukrainan takaisin valtaamilta alueilta paljastui siviilien kidutusta, raiskauksia ja murhia. Joukkohautoja löytyi ja niistä useita satoja ruumiita. Heräsi kysymys, millaista on ollut venäläisten toiminta muilla haltuunsa saamillaan alueilla?

Syyskuussa Venäjän puolustus Harkovan lähellä romahti ja se joutui vetäytymään nopeasti laajoilta alueilta Irpinistä, Lymanista ym. Ja taas paljastunut jälki oli samanlaista. Siviilien kidutusta, raiskauksia ja murhia. Murhattujen siviilien joukkohautoja löytyi taas lukuisia. Koska venäläiset joukot joutuivat pakenemaan alueelta nopeasti, ne eivät ehtineet hävittää jälkiään tehokkaasti. Esimerkiksi ne eivät ehtineet yrityksistä huolimatta polttaa miehityshallinnon papereita. Siksi venäläisiltä jäi paljon kirjallisiakin dokumentteja ja erään upseerin vihkoon pitämät muistiinpanot, joissa on kuvauksia asioista, jotka eivät päätyneet virallisiin dokumentteihin.

Uutistoimisto Reuters sai tutustua aineistoihin. Se pystyi tarkistamaan niissä mainittuja asioita eri lähteistä sekä haastattelemalla elossa selvinneitä. Kävi ilmi Venäjän armeijan sodankäynnin kaoottisuus ja siviileihin kohdistettu raakuus. Tuo sotarikokseksi laskettava toiminta ei ole uutta vaan ilmeisesti vuosisatoja vanha venäläinen toimintatapa. Sellaisesta löytyy kuvauksia vuosisatojen takaakin. Kuvaukset ovat samanlaisia venäläisten raakuuksiin esim. Virossa 1940-luvun alussa. Puolassa venäläiset murhasivat Katyninissä maaliskuussa 1940 yli 20.000 vangiksi jäänyttä puolalaista upseeria. Motiivina kuulemma saada vankileiriltä tilaa suomalaisille, joita piti pian alkaa tulla. No eipä tullut…

Ilta-Sanomat ovat julkaisseet artikkelin Reutersin kirjoitusten pohjalta. Suosittelen tutustumaan siihen, niin saa kuvan ”venäläisen maailman” sielunmaisemasta. Joku saattaa julistaa, ettei suomalainen media ole luotettavaa. Siksi linkitän kommentteihin YK:n raportin sotarikoksista Ukrainassa. Siitä käyvät hyvin ilmi Venäjän toimintatapa ja sotarikokset Ukrainassa. Olen huomannut suomalaisten Putinin ylistäjien sokeuden. Tuostakaan raportista eivät löydä Venäjän toiminnasta moitittavaa. Varmaan heidän innokkuudelleen puolustella Venäjää ja sen sotarikoksia löytyy syynsä, vaikka niitä ei meille paljasteta.

Ja Ukrainan sotarikoksista pitää muistaa, että nyt näemme vain jäävuoren huipun. Viralliset luvut uhreista kertovat vain ns. nyt varmasti tiedetyt asiat ja ne ovat paljon todellisia uhrilukuja pienempiä. Ja havainnot sotarikoksista on vain niiltä seuduilta, joilta ukrainalaiset joukot ovat karkottaneet Venäjän joukot. Toisessa maailmasodassa keskitysleirien kauhut paljastuvat lopulta vasta kun alueet vallattiin. Sama tilanne on varmaan Ukrainassakin. Ilmeisesti kaikkein kauheimmat teot tulevat paljastumaan Mariupolin (venäjänkielisestä) kaupungista. Sen venäläiset joukot tuhosivat käytännössä kokonaan. Murhattujen siviilien määräksi on avioitu jopa 130.000 siviiliä. Jokainen suomalainen voi yrittää hahmottaa lukua suhteuttamalla sitä oman kotikuntansa asukasmäärään. Varmaan miehittäjä yrittää peitellä rikostensa määrää (venäläisillä on Ukrainassa liikuteltavia krematorioita ruumiiden polttamiseksi), mutta sotarikosten laajuus on niin suuri, ettei se varmaankaan tule kokonaan onnistumaan.

Tuollaiset Venäjän sotarikokset on syytä pysäyttää Ukrainaan, jotta sellaisia ei enää nähdä muissa Venäjän naapurimaissa. Siksi Ukrainan tukeminen on välttämätöntä itsekkäistäkin syistä.

Reutersin erikoisraportti: Hylätty tukikohta paljastaa, kuinka venäläismiehitys kohtasi loppunsa Balaklijassa - Ulkomaat - Ilta-Sanomat

UN Commission has found an array of war crimes, violations of human rights and international humanitarian law have been committed in Ukraine | OHCHR

Olli Pusa pe 28.10. 13:28

Olli Pusa

Sosiaaliturvapolitiikan dosentti, Yhteiskuntatieteiden tohtori, vakuutusmatemaatikko (SHV) Eläkkeiden ja sosiaaliturvan rahoituksen asiantuntija

tuoreimmat

YLEN häveliästä

pe 02.02. 14:01

Uutta presidentinhallintoa valitsemassa

ma 29.01. 19:33

Presidentti arvojohtajana

la 27.01. 17:00

Presidentinvaalin ensimmäisen kierroksen finaali

ke 24.01. 20:24

Vihreä terroristiliike

to 04.01. 11:48

Kuusiniemi avautuu?

pe 29.12. 21:45

Jumalallinen ilmoitus?

to 28.12. 09:20

Ehdokas Pekka Haavisto

pe 22.12. 18:23

Pyhä yksinkertaisuus

ke 20.12. 00:25

Pelastuspartiot liikkeellä?

to 07.12. 19:59

blogit

Vieraskynä

Teemu Keskisarja: Miksi ajan Halla-ahoa presidentiksi?

ke 20.12.2023 22:32

Juha Ahvio

Onko historialla merkitystä?

su 18.02.2024 17:41

Professorin Ajatuksia

Yle teki diasarjan, mutta miksi niin moni seikka unohtui?

to 13.05.2021 20:23

Marko Hamilo

Ydinvoimaa, talouskasvua ja teollisia työpaikkoja

ti 28.03.2023 20:22

Jukka Hankamäki

Sähköistävä klikinvastainen uutinen

su 07.01.2024 18:08

Petteri Hiienkoski

Vaihtoehdot moninapaisessa maailmassa

ti 06.06.2023 16:58

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Laura Huhtasaari

Jolla on korvat, se kuulkoon

ke 23.08.2023 20:50

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Valtuustoaloitteeni mamujen 43 äidinkielen opetuksen lopettamiseksi verovaroilla Espoossa

su 15.01.2023 14:49

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan

ke 29.05.2019 09:00

Arto Luukkanen

Punavihreä hallitus komentaa! Maakuoppaan mars!

la 25.02.2023 13:58

Mika Niikko

Suvaitsevaisuuden kirjavat käsitteet

su 13.09.2020 23:07

Musta Orkidea

Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä

pe 08.02.2019 13:23

Mikko Paunio

USA:sta johdettu sensuuriteollinen kompleksi ulotettiin Suomeen vuonna 2015 - Tucker Carlson haastatteli USA:n ulkoministeriön entistä kyberjohtajaa Mike Benziä

la 24.02.2024 12:33

Heikki Porkka

Presidentinvaalin toinen kierros - äänestin pitkin hampain

to 08.02.2024 11:36

Tapio Puolimatka

Lasten vai aikuisten oikeudet

ma 21.08.2023 19:21

Olli Pusa

YLEN häveliästä

pe 02.02.2024 14:01

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Rikkaat rikastuvat ja köyhät kituuttavat

ti 18.08.2020 10:15

Reijo Tossavainen

Auta avun tarpeessa

to 19.03.2020 07:33

Pauli Vahtera

Olisinko yrittäjä, enkä palkansaaja

su 25.10.2020 22:57

Timo Vihavainen

Häpeänsä kullakin

ke 19.07.2023 21:26

Matti Viren

Odotellaan vuotta 2023

la 14.08.2021 23:44