Jo vuosia sitten eräs raskaan sarjan poliittinen vaikuttaja valitti keskustelussa, ettei poliitikoilla ole enää mitään valtaa vaan yritysjohtajat ovat kaapanneet kaiken vallan. Esimerkiksi yritysjohtajat ovat saaneet valtaansa 250 miljardin eläkerahastot ja ne tuottavat valtavasti valtaa.

Siksi seurasin mielenkiinnolla hallituksen rakentamista vaalien jälkeen. Maan talous on katastrofaalisessa tilassa, valtion velka kasvaa hurjaa vauhtia. Uuden hallituksen on pakko saada linja muutettua tai Suomi on muutaman vuoden päästä samassa tilanteessa kuin Kreikka vuosikymmen sitten. Demarit olivat menneet vaaleihin hyvin vasemmistolaisella ohjelmalla ja heitä oli vaikea kuvitella tuohon saneeraushallitukseen. Merkit viittasivat kokoomuksen ja persujen pohjalle rakentuvaan hallitukseen.

Toisaalta ilmassa oli myös vastakkaisia tavoitteita. Yritysjohtajien intressi voi olla aivan muu kuin Suomen valtion intressi. Velanottokin on pohjaltaan verotusta, joka vain käytetään etukäteen. Valtion ja kuntien verot maksavat valtaosin keskiluokka ja kuluttajat. Se ei yritysjohtajia ilmeisesti paljoa sureta.

Yritysjohtajien keskuudessa (ainakin jossakin joukossa) on muutama olennaisesti erilainen intressi kuin mitä valtion taloudesta huolehtiva murehtii. Esimerkiksi ympäristöpolitiikka on sellainen. Jotkut yritykset suunnittelevat ympäristöbisnestä. Siksi niitä ei ehkä sureta EU:n juuri hyväksymä ennallistamisasetus, jonka hinnaksi Suomelle Luke on kuulemma arvioinut liki 20 miljardia. Poliittista hallitusta se kyllä kiinnostaa.

Toisaalta elinkeinoelämä vaatii hyvin laajaa työperäistä maahanmuuttoa. He ilmeisesti uskovat, että tulijat ovat erilaista ainesta kuin aikaisemmin maahan tulleet humanitaariset maahanmuuttajat, joiden keskuudessa työllistyminen on ollut hyvin pientä. Ja matalapalkkaiset tulijat eivät elä saamallaan palkalla ja valtio joutuu maksamaan osan heidän elatuksestaan sosiaaliturvalla – ja porvarihallitus pohtii juuri miten noita menoja saataisiin pienennettyä. Oikeastaan siis näissä tapauksissa valtio maksaa tukena osan tulijoiden ”palkasta”.

Asiaan liittyy myös pitemmän ajan kysymyksiä. Näkyvissä on jo 10 vuoden kuluessa valtava murros työelämässä. Esimerkiksi tekoäly tulee korvaamaan monia työtehtäviä. Suomalaiset haluavat mielipidekyselyjen mukaan tekoälyn korvaavan nimenomaan rutiinitöitä. Toki se tuhoaa muunlaisiakin työtehtäviä, mutta tuottaa varmaankin uusia korkeaa osaamista edellyttäviä tehtäviä.

Mihin tehtäviin nuo matalan palkkatason heikosti koulutetut maahanmuuttajat työllistyvät tulevaisuudessa? Heidän ulottuvillaan olevat tehtävät ovat katoamassa. Mihin tehtäviin he työllistyvät 5-10 vuoden kuluttua? Vai elätämmekö heitä 50 vuotta sosiaaliturvalla? Tässäkin asiassa yritysjohtajien lyhyen ajan tavoitteet ja valion taloutta kuntoon laittavan hallituksen sukset ovat väkisinkin ristissä.

Seurasin hallitusta koottaessa signaaleja, jotka viittasivat haluun koota sinipunahallitus, joka toteuttaa yritysjohtajien haluamaa politiikkaa. Valtion talouden saneerausta sellaiset puolueet tuskin toteuttaisivat ainakaan merkittävässä määrin. Kun hallitus koottiin persujen ja kokoomuksen varaan, tosiasiassa poliittinen järjestelmä asettui kapinaan yritysjohtajien tai ainakin joidenkin kellokkaiden tahtoa vastaan. Yritysjohtajille ongelmana ovat persujen poliittiset linjaukset.

Lopulta Antti Herlin astui tosiasiassa esiin ja vaati sinipunahallitusta, kuten ohessa olevasta jutussakin todetaan. Kuitenkin vaaleissa esimerkiksi kolmannes miehistä äänesti persuja ja heidän poliittista linjaansa. Samanmielisiä persujen kanssa on runsaasti myös kokoomuksessa. Nyt väännetään rasismi- ym. keskustelun varjolla todellisuudessa siitä, päättääkö hallituksen kokoonpanosta eduskunta vai jokin yritysjohtajien joukko. Jos päädytään jälkimmäiseen vaihtoehtoon, millainen isku se on edustuksellisen demokratian uskottavuudelle Suomessa?

Edessä on mielenkiintoiset ajat.

Pääkirjoitus: Sinipunahallitus nostaa osakkeitaan – Herlinin haastattelu tiivisti elinkeinoelämän tunnot (iltalehti.fi)