Viime viikot on joka mediassa kohkattu rasismista ja persuministerien lausunnoista. Aika monelta olen kuullut kommentin, että tuota sekoilua ei enää viitsi kuunnella. Meneillään olevaa episodia professori Timo Vihavainen kommentoi:

” Meneillään on nyt maamme historiassa ennennäkemätön hyökkäys itse demokratian perusperiaatteita vastaan. Eduskuntavaalien tulos halutaan mitätöidä henkilöön käyvällä demagogisella hyökkäyksellä, jota tietyt mediat täysin häpeämättömästi vyöryttävät, vieläpä etsien operaatiolleen ulkomaista tukea.”

Sinänsä opposition tehtävänä demokratiassa on haastaa hallitusta. Se on aivan normaalia toimintaa. Somessa kirjoitetaan nykyään kaikenlaista ja siellä esitetyt vaatimukset eivät suoranaisesti liity hallituspolitiikkaan.

Se, että media haastaa hallitusta on tietyssä määrin normaalia. Median tehtävänä on paljastaa hallituksen toiminnan virheellisiä tai jopa laittomia toimintoja. Monet toimittajat ovat ylpeitä, jos saavat kaadettua jonkun ministerin tai hallituksen. Siis ei mitään uutta auringon alla.

Median rooli on kuitenkin varsin monimutkainen. Aikaisemmin Suomessa oli aika moniarvoinen media erilaisine puoluelehtineen. Jos jokin media lähti laukalle ja alkoi levittää satuja, muut riemastuivat ja paljastivat kuprun.

Nykyään media on ongelmallinen ja jopa vaarallinen demokratialle. Toimittajista arvioidaan vähintään 2/3-osan olevan vihervasemmistolaisia ja nuo toimittajat eivät koe tehtäväkseen luotettavien uutisten välittämistä. He kokevat tehtäväkseen poliittisten uskomustensa levittämisen median avulla.

Toisaalta median omistus on hyvin keskittynyttä. Helposti löytyy kartellimainen linja asioihin ja jos median omistajien ja vihervasemmistolaisten toimittajien intressit osuvat yhteen, media voi lähteä pahasti laukalle.

Maahanmuuton ongelmat esimerkiksi Suomessa ja Ruotsissa ovat paljolti median vastuulla. Normaalisti demokratiassa politiikan linja ja sen seuraukset ovat julkisia ja kansalaisten tiedossa. Jos asiat menevät ongelmalliseen suuntaan, ihmiset voivat vaikuttaa asioihin äänestämällä. Silloin ongelmat eivät pääse kasvamaan liian suuriksi. Jos ihmisiltä pimitetään politiikan linja ja sen seuraukset, ei tuollaista korjausta tapahdu.

Toimittajien keskuudessa halu edistää jotakin politiikan linjaa ajaa helposti ohi median perustehtävän ja asioista kertomisen sijasta asioita pimitetään. Toimittajat käyttäytyvät kuin takavuosien stalinistit, jotka julistivat olevansa vallankumouksen etujoukko, joka päätti asioista ihmisten sijasta.

Sekä Suomessa että Ruotsissa pimitettiin vuosikausia maahanmuuton ongelmia. Ongelmista kertoneet leimattiin rasisteiksi. Jotkut varmaan olivatkin, varsinkin kun maahanmuuttajat olivat esimerkiksi raiskaustilastojen kärjessä. Ihan perustilastojakin maahanmuuttajista pimitettiin. Maahanmuuttajien tekemissä rikoksissa jätettiin kertomatta tekijöiden maahanmuuttajatausta, vaikka samalla peräänkuulutettiin yleisöltä havaintoja.

Esimerkiksi Hersarin toimittaja Maria Pettersson vieraili Ruotsissa ja julisti että puheet Ruotsin lähiöiden levottomuuksista olivat satua ja niistä kertovat ihmiset olivat hölmöjä. Helsingissä korkea poliisiviranomainen kiisti maahanmuuttajataustaisten rikollisjengien olemassaolon. Nyt käräjäoikeus on todennut, että sellaisia on Suomessa.

Äskettäin ”nuorisojoukko” aiheutti joukkotappelun juniorien jalkapalloturnauksessa Helsingissä. Tapahtumasta kiertäneet videot ja joidenkin silminnäkijöiden kertomukset väittävät, että kyseessä oli maahanmuuttajataustainen joukko, joka kävi jonkun joukkueen kimppuun. Totuutta meille ei varmaan kerrota. Nyt esitetään ”tutkimuksia”, joiden mukaan ongelmien syynä onkin suomalaisten rasismi. Sellaista ei havaita, mutta maahanmuuttajat kuulemma kokevat jotenkin sellaista.

Vaaleissa persut saivat laajan kannatuksen. Ei ole vaikea kuvitella, että äänestäjänsä halusivat muutosta maahanmuuttopolitiikkaan. Sen vastineeksi olivat valmiita talouden saneeraukseen. Ainakin osalla yritysmaailmasta tavoitteet olivat erilaisia ja he selvästi halusivat erilaista hallitusta. Heillä on keskeinen ote mediaan eli edellytykset vasemmistohenkisten toimittajien ja elinkeinoelämän epäpyhälle liitolle oli olemassa.

Tietenkään sellaisia ohjelmallisia tavoitteita, jotka merkitsevät tinkimistä talouden tervehdyttämisestä ei voida avoimesti kertoa. Siksi tarvitaan rasismikohu savuverhoksi. Suuri osa rasismista huutavista toimittajista ei varmaan edes ymmärrä peliä. Sen verran on aikoinaan joutunut erilaisia savuverhoja kehittämään, että sellaisen tunnistaa. Kauhean hyvin suunniteltu tämä ei ole.

Eduskunnan puhemies ei kutsu eduskuntaa koolle aikaisempien käytäntöjen mukaisesti. Vaikka oppositiopuolueet huutavat, vihervasemmistolaiset juristit julistavat menettelyn tuomittavaksi ja media jauhaa asiaa jatkuvasti, asian käsittely siirtynee syksyyn. Tuollaisen kampanjan ylläpitäminen kovin pitkää aikaa ei taida olla helppoa.

RKP on toki arvoitus, mutta rasismijuttujensa kanssa se voi joutua erikoiseen tilanteeseen. Joku alkaa kysellä RKP:n rasismista. Onko heistä esim. Tanskan demaripuolue rasisteja? Miksi ruotsinkieliset eivät huolineet evakkoja alueelleen suojellakseen kulttuuriaan, oliko se rasismia? Onko ahvenanmaalaisten maakuntansa suojelu suomalaisilta rasismia? Jos ei ole, miksi suomalaisten vastaava toiminta on rasismia?

Aihe on monimutkainen ja se ei selviä median pyörittelyssä. Esteenä on asiantuntemuksen puute ja asenteellisuus. Tuollaista pohtimaan pitäisi asettaa jonkinlainen komitea, joka edustaa eri näkökantoja. Demokratia kaipaa puolustamista.