Saksassa elää yli 13 miljoonaa lasta, joista lähes viidellä miljoonalla on maahanmuuttajatausta. Focus-lehden siteeraaman Pisa-erityistutkimuksen mukaan heistä noin puolet suoriutuu koulusta hyvin heikosti.
Syynä tilanteeseen pidetään erityisesti huonoa saksan kielen taitoa. Saman tutkimuksen mukaan noin 80 prosentissa ensimmäisen sukupolven maahanmuuttajaperheistä puhutaan kotona muuta kieltä kuin saksaa.
Saksassa syntyneissä, toisen polven maahanmuuttajaperheissä jokin muu kieli kuin saksa on kotikielenä edelleen joka toisessa perheessä.
Suurkaupunkien kouluissa vallitsevat Focus-lehden mukaan kaoottiset olosuhteet, koska oppilaat eivät ymmärrä opettajiaan. Esimerkiksi Hampurissa on 191 peruskoulua, joissa maahanmuuttjalapset muodostavat enemmistön. 65 hampurilaiskoulussa maahanmuuttajalasten osuus on yli 70 prosenttia.
Focus pitää skandaalina sitä tapaa, jolla asiaan huomiota kiinnittänyttä CDU:n liittopäivärayhmän vpj Carsten Linnemannia on yritetty teilata ja leimata muun muassa demarien taholta rasistiksi ja pötyä puhuvaksi populistiksi.
Asiasta raportoi Pertti Rönkkö saksasta.
Komissaari Jyrki Kataisen ja SITRA:n poskettomat kiertotalous- ja ilmastovalheet ja EU:n perikato
ti 21.10. 16:46Suomalainen media on järkyttävän huono
la 27.09. 10:28Onko suhteiden palauttaminen Venäjään mahdollista?
su 07.09. 18:20Luonto ja sen velvoittavuus
pe 29.08. 10:51Onko sukupuoli-identiteetti-ideologiasta tullut uusi valtionuskonto?
to 24.04. 11:23