Blogi: Mikko Paunio, la 02.04.2022 11:42

WEF:n Klaus Schwabin ja Yuval Haririn humpuukiajattelu esti terveysviranomaisia saavuttamasta korkeaa koronarokotuskattavuutta ympäri maailmaa

Vastuullisen median toimittajat ylpeilevät sillä, että he eivät ole foliohattuja ja että he suhtautuvat epäillen salaliittoihin. He myös etsivät ja leimaavat herkästi poikkeavasti ajattelevia ihmisiä salaliittoihin uskoviksi foliohatuiksi. Erityisesti Ilta-Sanomat on aktiivisesti kirjoitellut korona-aikana salaliittoihin uskovista, koska monet ihmiset uskovat ihmisten tulleen mikrosirutetuiksi rokotuksilla ja siten nämä uskomukset ovat vähentäneet koronarokotteiden rokotusmyöntyvyyttä ja rokotuskattavuutta. Mainittakoon, että olen vuonna 1988 väitellyt Rokotusmyöntyvyydestä ja rokotuskattavuudesta.

Vastuullisen median toimittajat eivät ole vaivautuneet selvittämään, mistä moiset salaliittoepäilyt kumpuavat. Ehkä näitä syitä ei tohdita kaivella siksi, että ne kumpuavat suoraan maailman huipulta eli Maailman Talousfoorumista WEF:stä. Toimittajat, poliitikot ja tavalliset ihmiset eivät ymmärrä, että WEF:n julistama tiede maailmanlopputaruineen ei ole tiedettä, vaan nuorena kuolleen Pekka Strengin laulun ”Sisältäni mä portin löysin” mukaista esoteerista sisäavaruuslentelyä. Sille on luotu kulissit, jotta ihmiset, jotka eivät tieteestä paljoa ymmärrä, uskovat WEF:n toiminnan perustuvan tieteeseen.

Edellisessä aiheeseen liittyvässä artikkelissani kerroin, kuinka Maailman Talousfoorumin (WEF) pääjohtaja ja perustaja Klaus Schwab vaati Sveitsin YLE:llä tammikuussa 2016 ihmisten aivojen mikrosiruttamista, jotta ihmisten mielten ja tietokoneiden välille saataisiin yhteys tai ”saataisiin fyysinen, digitaalinen ja biologinen maailma fuusioitumaan”.

Klaus Schwab ei ole ajatuksineen yksin WEF:n piirissä. Schwabin läheinen neuvonantaja ja maailmanlaajuiseen suosioon nousseen Schwabin tapaan transhumanisti (=esoteerinen huijari Madame ”Meedio” Blavatskyn tapaan) Yuval Hariri on jo vuosia viestinyt, että maailman eliitti alkaa valvomaan ihmisiä biometrisesti. Huhtikuussa 2020 koronapandemian alettua Hariri kutsutaan BBC:n Hard Talk’n haastatteluun. Siinä hän kertoo fuusioituneen tekoälyn ja biologian kehittyneen niin pitkälle, että ihmisiä kyetään ja eliitti haluaa seurata ihmisiä ihon alle asetetuilla mikrosiruilla. Hän on jatkanut samaa teemaa USA:ssa mm. erittäin suositussa 60-minutes ohjelmassa.

Yuval Haririn latteuksia ja elämän”viisauksia” on tietenkin ihasteltu Helsingin Sanomien kulttuurisivuilla.

Yuval Haririlla ei ole luonnontieteellistä koulutusta. Tästä huolimatta hän on pitänyt lennokkaita biologiaan pohjaavia WEF luentoja myös Suomen kärkipoliitikoille. Näissä hän on jatkanut yksityiskohtaisemmin teemaansa ja kertonut, kuinka ihmiset ovat eläimiä, jotka kyetään mikrosiruttamaan ja ”häkkäämään” ja että biologia on tällä alueella nyt saavuttanut ”järisyttävimmät tieteelliset edistysaskeleensa koskaan biologian ja evoluution neljän miljardin vuoden historiassa”.

Kuten edellä jo totesin, Klaus Schwab on huolella rakentanut tieteen kulissit viestinnällään ja suurella rahalla. Haririn luentojen vaikuttavuutta on edistetty loisteliaalla tieteelliseltä vaikuttavalta audiovisuaalisella taustamateriaalilla, joihin kuuluu tietokoneen binäärikoodin liikkuva visualisointi.

USA:n Alma Mater’ssani Johns Hopkins Bloomberg School of Public Health’ssä esitelmien tueksi eivät kelvanneet muut kuin sinisellä pohjalla olevat slaidit. Kaikki muu rekvisiitta oli kielletty, koska argumentin – ei tehokeinon – piti purra kuulijoihin.

Haririn luonnontieteelliset kulissit on myös tarkoin harkittu ja toteutettu. Hänet on saatu näyttämään luonnontieteisiin perehtyneeltä mainitsemalla WEF:n sivulla, että hän on kirjoittanut maailman johtavaan luonnontieteelliseen julkaisuun eli Natureen.

Hämmästykseni oli suuri, sillä hänellä on todellakin artikkeli Naturessa vuodelta 2017, joka on otsikoitu ”Reboot for the AI revolution” eli ”Tekoälyvallankumouksen uudelleen buuttaus”. Tiedeyhteisölle kirjoittaessaan hän ei kerro edellä selostamaani fantastista tarinaa, koska sitä ei olisi epätieteellisenä julkaistu ja jos olisi julkaistu, hän olisi saanut siihen vastinetsunamin. Juttu on ympäripyöreää ja latteaa tekoälyhypetystä. Hän pääsee artikkelissaan lähimmäksi Schwabin ja hänen omien fantastisten ajatusten kanssa tällä spekulaatiollaan:

”joten tietokoneet voisivat tulla ratkaisemaan ongelmia ja jopa analysoimaan ihmisten tunteita paljon paremmin kuin ihmiset ilman, että ne koskaan kehittäisivät tunteita.”

Ymmärtämättömille nuorille poliitikoille, toimittajille ja suurelle yleisölle hän kertoo ihmisten ihon alle tehdyn mikrosirutuksen tieteellisten ongelmien ratkenneen tieteen valtavien edistysaskelten myötä, mutta tiedeyhteisölle hän Naturessa kertoo artikkelinsa viimeisessä kappaleessa:

”Tietotekniikan ja biotekniikan yhdistämisen 2000-luvulla asettamat haasteet ovat kiistatta suurempia kuin höyrykoneiden, rautateiden, sähkön ja fossiilisten polttoaineiden asettamat haasteet.”

Viimeisessä lauseessa hän sitten linjaa isäntänsä Klaus Schwabin eskatologian mukaisesti:

”Ottaen huomioon nykyaikaisen sivilisaatiomme valtavan tuhoavan voiman, meillä ei ole varaa epäonnistuneisiin malleihin, maailmansotiin ja verisiin vallankumouksiin. Meidän on pystyttävä tällä kertaa paremmin.”

En yhtään ihmettele, että kymmenet ellei jopa sadat miljoonat ihmiset uskovat eliitin suunnittelevan jotain heidän päänmenokseen ja ovat kieltäytyneet ”järki”syistä rokotuksista. Ihmetellä täytyy, että tällainen humpuuki puree valtamediaan ja vallassa oleviin poliitikkoihin.

Viitteet

https://www.extrauutiset.com/wefn-johtaja-klaus-schwab-on-maailman-ehka-kuuluisimman-huijarin-madame-meedio-blavatskyn-seuraaja/

https://www.bbc.co.uk/programmes/w3cszc1p

https://www.facebook.com/100000383782819/videos/668224137554875/

https://twitter.com/Harriso45433397/status/1505042983351029764?fbclid=IwAR3IZ6AuvBUey0fM9DjqsnHtXLydNPtpVstM_cAEp1y9BMu1T5p43IFzf7k

https://www.hs.fi/kulttuuri/art-2000005847181.html?share=a19abef5c0c4ddd56124621144f8f98b&fbclid=IwAR1a-UweD-mqnYGKD-wMkGG5dicibTKAvFSqEbTFMIRhl9AwilH4bsikLgE

https://www.weforum.org/people/yuval-noah-harari

https://www.nature.com/articles/550324a

https://www.worldgovernmentsummit.org/home

Mikko Paunio la 02.04. 11:42

Mikko Paunio

Kirjoittaja on helsinkiläinen terveydenhuollon erikoislääkäri ja Helsingin yliopiston epidemiologian dosentti. Hän oli SDP:n jäsen vuodesta 1977, kunnes liittyi Perussuomalaisiin 2021. Hänen työnantajiaan on vuosien varrella olleet mm. Helsingin yliopisto, Euroopan Unionin komissio ja Maailmanpankki.

tuoreimmat

Hups, Maailman Talousfoorumin (WEF) dystooppinen Suuri Resetti taisi juuri sortua omaan näppäryyteensä?

su 20.11. 14:41

Kun valeuutiseni muovin kierrättämisen mahdottomuudesta muuttui oikeaksi uutiseksi

su 30.10. 12:01

The World Economic Forum is a Dangerous Religious Cult

pe 07.10. 15:28

Maailman Talousfoorumi on vaarallinen uskonnollinen kultti

ti 04.10. 12:07

Komissaari Jyrki Katainen, SITRA ja Klaus Schwabin Suuri Reset: EU:n uusi Vihreän Siirtymän neuvostotyylinen suunnitelmatalous

ti 06.09. 08:29

Tarja Haloselle: Pelkään nuorten naisten päätösten seurauksia - en heitä ihmisinä

pe 02.09. 09:46

Lopputulemaperustainen institutionalisoitu tasa-arvo tuhoaa suomalaisten vammaisten aseman ja vaarantaa laajemminkin kantaväestön terveyspalvelut

pe 02.09. 08:26

Tuppurainen haluaa kivihiililauhdevoimaa ja WOKE Helsinki haluaa pistää kiinni tehokasta kivihiilellä tuotettua sähkön ja lämmön yhteistuotantoa

ti 16.08. 07:48

V-median salatessa WEF:n pomon Klaus Schwabin sosiopatian ja pyrkimyksen maailmanvaltaan se samalla syyllistää WEF-kriitikot salaliittoteoreetikoiksi

su 07.08. 14:07

Uusi Suomi sensuroi - Taas: Klaus Schwabin Tomppeliherrat, Sri Lanka ja EU:n Vihreä siirtymä

ti 02.08. 12:36

blogit

Vieraskynä

Alistamisemme menetelmät

ma 08.08.2022 23:48

Juha Ahvio

Yhteiskunnan perustus on perhe

pe 25.11.2022 19:47

Professorin Ajatuksia

Yle teki diasarjan, mutta miksi niin moni seikka unohtui?

to 13.05.2021 20:23

Marko Hamilo

Kansalaiset vaarassa! Nyt tarvitaan hätätilahallitus!

su 19.04.2020 22:47

Jukka Hankamäki

Kotouttaminen ei tunnu onnistuvan

ke 18.11.2020 16:56

Petteri Hiienkoski

Miksi Yhdysvallat haluaa Suomen ja Ruotsin Natoon?

pe 20.05.2022 17:31

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Laura Huhtasaari

Globalismi oli kaunis ajatus

ti 15.11.2022 19:33

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Espoon virkamiehet kieltävät jengiytymisilmiön

su 27.11.2022 03:41

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan

ke 29.05.2019 09:00

Arto Luukkanen

Sota-Lintilän horinat - Taivaan lahja Putinille?

su 11.09.2022 13:29

Mika Niikko

Suvaitsevaisuuden kirjavat käsitteet

su 13.09.2020 23:07

Musta Orkidea

Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä

pe 08.02.2019 13:23

Mikko Paunio

Hups, Maailman Talousfoorumin (WEF) dystooppinen Suuri Resetti taisi juuri sortua omaan näppäryyteensä?

su 20.11.2022 14:41

Heikki Porkka

Epäluottamuksen tunne sisäministeriä, Yleä ja Poliisihallitusta kohtaan on terve ilmiö

su 27.11.2022 11:17

Tapio Puolimatka

Asiantuntijalausunto liittyen hallituksen esitykseen laiksi sukupuolen vahvistamisesta (HE 189/2022 vp)

pe 02.12.2022 22:26

Olli Pusa

Venäjän idea 2

su 04.12.2022 16:33

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Rikkaat rikastuvat ja köyhät kituuttavat

ti 18.08.2020 10:15

Reijo Tossavainen

Auta avun tarpeessa

to 19.03.2020 07:33

Jessica Vahtera

Kuuden euron kohtuus missä palkkatasa-arvo?

ma 11.05.2020 17:17

Pauli Vahtera

Olisinko yrittäjä, enkä palkansaaja

su 25.10.2020 22:57

Timo Vihavainen

Modernin maailman syntysijoilta

ti 18.01.2022 23:48

Matti Viren

Odotellaan vuotta 2023

la 14.08.2021 23:44