Blogi: Mikko Paunio, to 02.03.2023 10:28

Apulaispormestari Nasima Razmyar (sd) on piittaamaton vammaisten lasten perusoikeuksista

Esitin tämän kysymyksen Helsingin valtuustossa eilen kyselytunnilla opetuksesta vastaavalle apulaispormestari Nasima Razmyarille:

"Onko eettisesti kestävää, että täysin terveet - suomen kieltä huonosti osaavat maahanmuuttajanuoret saavat osakseen positiivista syrjintää ja näin heikentävät vammaisten lasten mahdollisuuksia saada opinto-oikeuden instituutioista, jotka ovat alunperin heitä varten perustettu?"

Nasima Razmyar jätti tahallaan vastaamatta kysymykseeni, koska siihen ei löydy järjellistä ja eettistä vastausta.

Poikamme, joka on erityislapsi, sai viime kesäkuussa tylyn kielteisen päätöksen Opetushallitukselta saada ammatillinen opiskelupaikka useaan eri keskiasteen oppilaitokseen, vaikka oppivelvollisuutta oli juuri Suomessa pidennetty 18 ikävuoteen. Hän oli ammatillisen opiskelupaikan toivossa opiskellut Leppävaaran Livessä jo vuoden valmistavassa Valma-koulutusohjelmassa.

HOKS-keskustelussa Leppävaaran Livessä syksyllä selvisi, että erityislapsilla oli vain 10 % todennäköisyys saada opinto-oikeus ammatilliseen koulutukseen kevään 2022 yhteishaussa.

Vihdoin puolitoista vuotta odoteltuaan hän lopulta sai Luovista koulutuspaikan. Meille vanhemmille oli lohduton havainto, että puolet Luovin oppilaista on täysin terveitä nuoria, jotka ovat määritelty erityislapsiksi sillä perusteella, että he eivät osaa suomen kieltä riittävästi. Tämä lienee keskeinen syy, miksi valtakunnallisesti erityislapset eivät saaneet yhteishaussa opiskeluoikeuksia ammatillisiin opintoihin sellaisissa oppilaitoksissa, jotka ovat alunperin heitä varten perustettu, kuin aniharvoin.

Kysyin siis koulutuksesta vastaavalta apulaispormestari Nasima Razmyarilta tuon yllä kerrotun kysymykseni ilman, että hän olisi siihen vastauspuheenvuorossaan antanut vastauksen. Sen sijaan hän keskittyi WOKE-maailmankuvan mukaiseen inklusiivisuusjargoniin, jolla nyt poljetaan vammaisten oikeuksia. Hän tuomitsi vastauksensa alussa kriittiset kysymykset "leimaavaksi vastakkainasetteluksi".

Tarkastin vielä hänen vastauksensa, joka löytyy vähän yli tunnin kohdalta pormestarin vastauksen jälkeen. https://www.helsinkikanava.fi/fi/web/helsinkikanava/player/event/view?eventId=215320271&assetId=227190201 Vastauksen alussa Razmyar valitteli, että kysymyksiä oli niin paljon ja että hän pyytää anteeksi, jos jää joku kysymys epähuomiossa vastaamatta.

Tiedustelin Razmyarilta sähköpostitse viime elokuussa, miksi ei Helsinki järjestä koulutuspaikkaa pojallemme? Hän totesi, ettei ole vastuussa oppilasvalinnoista eteenkään espoolaisessa koulussa; Luovi sijaitsee Helsingissä. Laitoin sähköpostittelun lopuksi tämän blogini https://oikeamedia.com/o1-186700 hänelle saatteella "tunnelmia HOKS-keskustelusta". Pidän näin ollen varmana, että apulaispormestari Razmyar jätti tahallaan vastaamatta "vastakkaisasettelua" lietsovaan kysymykseeni, koska siihen ei voi antaa järjellistä ja eettistä vastausta. 

Aion informoida Nasima Razmyarin hämmästyttävästä ja piittaamattomasta asenteesta vammaisjärjestöjä ja Helsingin vammaisneuvostoa ja muita relevantteja tahoja.

Menin pormestariaitioon, kun Nasima oli päättänyt vastauspuheensa. Pormestari Juhana Vartiainen yritti estää minua lähestymästä Nasimaa. En siitä välittänyt. Menin Nasiman luo ja kysyin häneltä, miksi et vastannut kysymykseeni? Hän sopersi hämmentyneenä jotain tyyliin mikä se kysymys oli? En sitä hänelle tietenkään ruvennut siinä toistamaan, vaan totesin, että "asia ei jää tähän". 

Vielä muutama vuosi sitten Luovin nimi oli Invalidien ammatillinen oppilaitos.

Mikko Paunio to 02.03. 10:28

Mikko Paunio

Kirjoittaja on helsinkiläinen terveydenhuollon erikoislääkäri ja Helsingin yliopiston epidemiologian dosentti. Hän oli SDP:n jäsen vuodesta 1977, kunnes liittyi Perussuomalaisiin 2021. Hänen työnantajiaan on vuosien varrella olleet mm. Helsingin yliopisto, Euroopan Unionin komissio ja Maailmanpankki.

tuoreimmat

Äärivasemmisto ja vihreät liittoutuivat oligarkkien kanssa ja paljastivat vanhan epädemokraattisen luonteensa

to 04.05. 19:11

Miksi trans-kids ilmiötä ja pedofilian laillistamista valtavirtaistetaan jopa osaksi YK:n Agenda 2030:tä? - Tässä selkäpiitä kylmäävät vastaukset

to 27.04. 18:50

YLE:n eilinen inkluusio-MOT oli vastemielistä propagandaa

ti 18.04. 09:24

Humanitaarisista syistä Suomeen oleskeluluvan saaneet ovat tehneet kymmeniä tuhansia matkoja kotimaihinsa viimeisten vuosien aikana

su 16.04. 11:52

By purposfully increasing capital costs of nuclear energy and waste incineration with EU s Taxonomy regulation this will make them economically non-viable

su 16.04. 11:10

Komissaari Jyrki Kataisen, SITRA:n ja Klaus Schwabin vihreän vehkeilyn tuhoisat seuraukset EU:ssa - Ydinvoiman ja jätteenpolton pääomahuollon vaikeuttaminen Suuren Resetin tavoite

la 15.04. 10:24

SITRA, komissaari Jyrki Katainen ja Maailman talousfoorumi vievät meidät Vihreän siirtymän sijaan kohti Vihreää tuhoa

ma 10.04. 12:03

Kielitaidottoman perusterveydenhuollon lääkärikäynnin palveluseteli Helsingissä on kaksinkertainen arvoltaan johtuen tulkkauksen tarpeesta

to 30.03. 18:35

Hyvät Helsingin yliopiston edustajat (cc. Helsingin Sanomien Noona Backgren ja Pekka Paunio),

ti 21.03. 16:29

Olin Life Siten päätoimittajan John Henry Westenin ja Frank Wrightin podcast-haastattelussa

to 16.03. 19:33

blogit

Vieraskynä

Alistamisemme menetelmät

ma 08.08.2022 23:48

Juha Ahvio

Todisteet: Väitteet Trumpin Venäjä-kytköksistä olivat valheita

la 27.05.2023 12:08

Professorin Ajatuksia

Yle teki diasarjan, mutta miksi niin moni seikka unohtui?

to 13.05.2021 20:23

Marko Hamilo

Ydinvoimaa, talouskasvua ja teollisia työpaikkoja

ti 28.03.2023 20:22

Jukka Hankamäki

Kotouttaminen ei tunnu onnistuvan

ke 18.11.2020 16:56

Petteri Hiienkoski

Länsimaiden harhautumisen synkkä logiikka

pe 26.05.2023 14:00

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Laura Huhtasaari

Rakas kielemme

ke 31.05.2023 22:23

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Valtuustoaloitteeni mamujen 43 äidinkielen opetuksen lopettamiseksi verovaroilla Espoossa

su 15.01.2023 14:49

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan

ke 29.05.2019 09:00

Arto Luukkanen

Punavihreä hallitus komentaa! Maakuoppaan mars!

la 25.02.2023 13:58

Mika Niikko

Suvaitsevaisuuden kirjavat käsitteet

su 13.09.2020 23:07

Musta Orkidea

Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä

pe 08.02.2019 13:23

Mikko Paunio

Äärivasemmisto ja vihreät liittoutuivat oligarkkien kanssa ja paljastivat vanhan epädemokraattisen luonteensa

to 04.05.2023 19:11

Heikki Porkka

Mitä Yle ei kerro, se sinun on hyvä tietää - maahanmuutto muslimivaltioista huolestuttaa Viron Suojelupoliisia

to 01.06.2023 12:02

Tapio Puolimatka

WHO:n kansainvälinen pandemiasopimus

to 18.05.2023 19:39

Olli Pusa

Työperäinen maahanmuutto

pe 21.04.2023 09:23

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Rikkaat rikastuvat ja köyhät kituuttavat

ti 18.08.2020 10:15

Reijo Tossavainen

Auta avun tarpeessa

to 19.03.2020 07:33

Jessica Vahtera

Kuuden euron kohtuus missä palkkatasa-arvo?

ma 11.05.2020 17:17

Pauli Vahtera

Olisinko yrittäjä, enkä palkansaaja

su 25.10.2020 22:57

Timo Vihavainen

Suurista erehdyksistä

to 23.02.2023 21:02

Matti Viren

Odotellaan vuotta 2023

la 14.08.2021 23:44