Blogi: Mikko Paunio, ma 07.08.2023 17:36

Atomipommin isä Robert Oppenheimer ja perheemme hyvä ystävä Fred Singer

Kävin katsomassa Oppenheimer elokuvan, joka oli järisyttävä kokemus. Ilokseni huomasin, että yleisön joukossa oli paljon nuoria ihmisiä. Olen Ukrainan sodan myötä laittanut merkille nuorten poliitikkojen ja laajemminkin nuorten ihmisten huolettoman kovan sotaretoriikan. Tämä viittaa siihen, että sodan ja erityisesti ydinsodan pelko ei ohjaa poliittista keskustelua samoin kuin oli laita Kylmän sodan aikana.

En ollut uskoa silmiäni, kun Lontoon pormestari Sadiq Khan vuosi sitten keväällä totesi lehdistölle antamassa lausunnossaan, että Lontoo on hyvin varautunut ydinsodan varalle.

Toivottavasti ihmiset Oppenheimer elokuvan nähtyään ymmärtävät, että ydinsota on nykyisen siviliaatiomme loppu.

Perheemme hyvän ystävän Fred Singerin opettajina, väitöskirjan ohjaajina ja tarkastajina olivat  keskeiset Oppenheimer elokuvan toimijat

Vihreää pseudoilmastotiedettä vuosikymmeniä kritisoinut perheemme hyvä ystävä ja ilmakehään (käynnisti mm. USA:n sääsatelliittiohjelman) erityisesti perehtynyt fyysikko Fred Singer (1924 - 2020) tunsi henkilökohtaisesti keskeiset Oppenheimer-elokuvan toimijat. 

Robert Oppenheimer ja Nils Bohr olivat Fredin väitöskirjakomitean jäseniä ja John Archibald Wheeler toimi Fredin väitöskirjan ohjaajana 1940-luvulla. Wheeler ja Oppenheimer-elokuvan yksi "pahiksista" eli unkarilaissyntyinen fyysikko Edward Teller olivat USA:n vetypommin pääarkkitehteja 1950-luvulla.

Myös Oppenheimer-elokuvassa esiintynyt Albert Einstein toimi emeritusasemassa Princetonin yliopistossa Fredin suorittaessa tohtorin tutkinnon siellä.

Suurin osa 20. vuosisadan suurista fyysikoista oli juutalaisia mukaan lukien Oppenenheimer ja Einstein. 

Tämä oli käytännössä se syy, miksi Adolf Hitler ei kyennyt rakennuttamaan ydinpommia.

Perheemme vietti paljon aikaa viikonloppuisin Fredin kanssa toimiessani Maailmanpankissa kahden vuoden ajan

Toimiessani 15 vuotta sitten asiantuntijana Maailmanpankissa Washington DC:ssä Fred kutsui minut, vaimoni ja pienet lapsemme mitä moninaisimpiin karkeloihin viikonloppuisin. Oli eläintarhaa, oli Merijalkaväen kuuluisan Valkoisen Talon vieraita usein viihdyttävän kamariorkesterin konsertteja, oli jopa mongoolien vuotuinen Tshingis Khan juhla ym.

Saavuttuamme takaisin Suomeen vuoden 2008 alussa ja hankittuamme lasten iloksi labradorin noutajan se sai Fredin mukaan nimekseen Retu. Välitimme tästä tiedon Fredille.  

Fred asui - asuessamme Washington DC:n naapurikunnassa Bethesdassa - ikäihmisten kerrostalossa lähellä Pentagonia Arglintonissa ja oli ilmeisen yksinäinen. Meillä oli aikaa hänelle viikonloppuisin. Fred muisti perhettämme vielä kuoltuaan.

Olimme veljeni kanssa alunperin tutustunut Frediin 1990-luvun lopussa, jolloin hän mm. vei meitä USA:n kongressiin kuuntelemaan tiedemiesten esitelmiä ilmastonmuutoksesta.  

Vihreän lehdistön, aktivistien ja Al Goren mukaan Fred oli paha teollisuudelta rahaa saanut ilmastodenialisti ja korruptoitunut tiedemies 

Fred oli 14-vuotias, kun Adolf Hitler liitti Itävallan osaksi Natsi-Saksaa vuonna 1938. Fred kuului niihin onnekkaisiin juutalaislapsiin, jotka pääsivät turvaan ensiksi Englantiin ja sieltä Yhdysvaltoihin.  Tämän vuoksi häntä erityisesti satutti häneen kohdistettu vihreiden ilmastodenialisti pilkkanimitys. Ilmastodenialistikäsitehän on johdettu holokaustidenialistista eli henkilöstä, joka epäilee natsien suorittaman juutalaisten joukkotuhonnan todenperäisyyttä.

Fredin suurin synti "ilmastodenialismin" ohella oli se, että hän kritisoi passiivisesta tupakoinnista tehtyjen epidemiologisten tutkimusten johtopäätöksiä ja sai siitä väitteiden mukaan rahaa tupakkateollisuudelta. Ymmärrän vielä tänäkin päivänä ammattiepidemiologina tämän hänen kritiikin perustelut, koska havainnoivan ei fysiikan tavoin eksaktin ei-kokeellisen epidemiologian pienet assosiaatiot eivät ole todistusvoimaisia syistä, joihin en tässä mene sen syvällisemmin. 

Fredistä luotiin hänen elinaikanaan lähes myyttinen tiedemiehen karikatyyrihahmo, joka sai valtavia summia öljy- ja tupakkateollisuudelta. Minua harmittaa vielä tänäkin päivänä, että en ottanut valokuvaa, kun kävin antamassa virtaa omasta autostani kaapeleilla hänen vanhalle autonrämälleen Arlingtonissa. 

Tämän päivän vihreät ympäristöjärjestöt ovat läpeensä korruptoituneita ja ne saavat suuria summia maailman mahtavimmilta.

Robert Oppenheimerin johtaman Manhattan projektin ydinpommien akuutit ja pitkäaikaiset terveysvaikutukset

Tämän blogin lukijat voivat - niin halutessaan - tutustua viranomaiskäyttöön alunperin tarkoitettuun huolella tietyiltä osin fyysikkojen avustuksella laatimaani 39 minuuttia kestävään YouTube-luentoon, jossa kerron Hiroshiman ja Nagasakin pienten (alle 20 kilotonnia TNT:tä) ydinpommien akuuteista ja pitkäaikaisista terveysvaikutuksista. 20 kilotonnia TNT:tä vastaa 20 000 suurta korttelipommia.

Tässä luennossani kerron vastoin vihreän propagandan luomaa yleistä uskomusta, että ydinpommin välittömien terveysvaikutusten pääaiheuttaja ei ole ionisoiva säteily, vaan näkyvän ja näkymättömän ionisoimattoman valon välittömät lämpövaikutukset. Lisäksi valon lämpövaikutukset ulottuvat paljon laajemmalle alueelle kuin painevaikutuksesta johtuvat suurenergiset vammat (esim. seinän kaatuminen päälle). Nykyisten yli 50 kilotonnin ydinpommien valon lämpövaikutukset ovat niin massiiviset, että ne peittävät alleen täysin yleisön pelkäämän ionisoivan säteilyn akuutit terveysvaikutukset. Vain pienillä taktisilla ydinaseilla sairastumisia, vammoja ja kuolemia voi aiheutua niiden tuottamasta ionisoivasta säteilystä. Vain pieni osa Hiroshiman ja Nagasakin akuuteista kuolemista aiheutui säteilysairaudesta. Vain aniharva hoitoon hakeutunut tai kuollut oli pelkästään sairastunut akuutisti säteilysairauteen. 

Kerron myös luennossani, että unohdettu alunperin 1950-luvulla vain japaniksi julkaistu ja vuonna 2017 maailman johtavassa säteilyhygienian alan lehdessä englanniksi uudelleen julkaistu merkittävä epidemiologinen tutkimus ns. Mustan sateen akuuteista säteilysairausvaikutuksista osoittaa vastaansanomattomasti, että pienten säteilyannosten pienet vuosikymmenien myötä syöpää lisäävät vaikutukset ovat nykyarvioita vielä puolta pienemmät. Tämä johtuu siitä, että Hiroshimassa ja Nagasakissa eloonjääneet ja vuosikymmeniä seuratut (ns. Life-Span Study)  ihmiset saivat paljon luultua suuremmat ionisoivan säteilyn annokset Mustan sateen vuoksi.

Virallisissa pommituksissa hengissä selvinneiden annosarvioissa, jotka tehtiin Nevadan autiomaassa tehdyn kokeen avulla, ei ole huomioitu Mustaa sadetta. Sekä Hiroshimassa että Nagasakissa tuntikausia kestänyt Musta kaatosade toi suuria lisäannoksia ionisoivaa säteilyä väestölle, joita ei siis ole huomioitu ionisoivan säteilyn syöpävaikutuksia arvioitaessa;  tähän asti on oletettu väestön saaneen ionisoivan säteilyn annokset vain noin 20 sekuntia räjähdyksen alusta kestäneen ionisoivan gammasäteilypulssin myötä.

Eräs hengissä Hiroshimassa selvinnyt nuori mies lähti sukulaisia tapaamaan Nagasakiin ja selvisi onnekkaasti myös tästä hengissä. Hän kuoli 93-vuotiaana.

Blogisti toimi 2010-luvulla kymmenen vuoden ajan valtioneuvoston asettaman Säteilyturvaneuvottelukunnan puheenjohtajana

Lisätietoja

https://en.wikipedia.org/wiki/Fred_Singer#Early_life_and_education

https://youtu.be/nfEFDvBTGkA (39-minuutin luento ydinpommin ja siihen liittyvän ionisoivan ja ei-ionisoivan säteilyn sekä painevaikutusten ja muiden epäsuorien vaikutusten akuutit ja pitkäaikaisiset terveysvaikutukset)

https://reaction.life/the-facts-about-chernobyl/ (HBO Tshernobylin HBO:n dramatisoidun minisarjan levittämien ionisoivaan säteilyyn liittyvien väärien lääketieteellisten uskomusten raportointi englantilaisessa Reaction-lehdessä)

https://www.thegwpf.org/content/uploads/2020/06/Calabrese-Paunio-2020.pdf (Yhdysvaltalaisen professori Edward Calabresen kanssa kirjoittamamme raportti säteilysuojelun perustana olevan LNT-hypoteesin tieteellisistä ongelmista) 

https://en.wikipedia.org/wiki/Tsutomu_Yamaguchi

  

Mikko Paunio ma 07.08. 17:36

Mikko Paunio

Kirjoittaja on helsinkiläinen terveydenhuollon erikoislääkäri ja Helsingin yliopiston epidemiologian dosentti. Hän oli SDP:n jäsen vuodesta 1977, kunnes liittyi Perussuomalaisiin 2021. Hänen työnantajiaan on vuosien varrella olleet mm. Helsingin yliopisto, Euroopan Unionin komissio ja Maailmanpankki.

tuoreimmat

Pekka Haavisto: "Mea Culpa" "I confess my guilt" - This is the story of how Pekka Haavisto got slyly his lucrative job as an EU Special Representative for Sudan

su 06.10. 13:57

Presidenttimme allekirjoittaa maanantaina YK:n tulevaisuussopimuksen New Yorkissa, joka laillistaa laittoman siirtolaisuuden ja antaa sille uuden nimen

la 21.09. 14:28

USA:n johtama jatkuva DEI-vallankumous - Bolshevikkien puna-armeijan johtajan Leo Trotskyn unelma käynyt toteen

to 19.09. 08:57

HS:n otsikko tammikuussa 1990: Vain Helsingin vihreät vastustivat ydinvoimalaa Terveyslautakunnan valvontajaos äänesti 6-1

ti 17.09. 08:10

Somalit orjakauppiaina ja rasistisina orjuuttajina

pe 06.09. 17:03

Helsingin visioima kehitys johtaa pahaan oloon - Kaikki on nyt alisteista 0-hiiliajattelulle

to 29.08. 14:59

Äärivasemmistolainen identiteettipolitiikka tuhoamassa Ison Britannian ja Länsi-Euroopan

ti 20.08. 16:40

YLE:n TV-uutiset valehtelivat tänä aamuna Trumpin puheista

to 08.08. 18:25

Koronapandemialla pieni vaikutus kuolleisuuteen huolimatta mediahypetyksestä

su 21.04. 15:30

USA:sta johdettu sensuuriteollinen kompleksi ulotettiin Suomeen vuonna 2015 - Tucker Carlson haastatteli USA:n ulkoministeriön entistä kyberjohtajaa Mike Benziä

la 24.02. 12:33

blogit

Vieraskynä

Tp-Utva historian polttopisteessä

to 03.10.2024 15:30

Juha Ahvio

Suomen ulkopolitiikan sateenkaariagenda

pe 27.09.2024 20:07

Professorin Ajatuksia

Yle teki diasarjan, mutta miksi niin moni seikka unohtui?

to 13.05.2021 20:23

Marko Hamilo

Ydinvoimaa, talouskasvua ja teollisia työpaikkoja

ti 28.03.2023 20:22

Jukka Hankamäki

Sähköistävä klikinvastainen uutinen

su 07.01.2024 18:08

Petteri Hiienkoski

Puhkeaako globalismin kupla Ukrainaan?

pe 15.03.2024 23:04

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Laura Huhtasaari

Jolla on korvat, se kuulkoon

ke 23.08.2023 20:50

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Valtuustoaloitteeni mamujen 43 äidinkielen opetuksen lopettamiseksi verovaroilla Espoossa

su 15.01.2023 14:49

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan

ke 29.05.2019 09:00

Arto Luukkanen

Punavihreä hallitus komentaa! Maakuoppaan mars!

la 25.02.2023 13:58

Mika Niikko

Suvaitsevaisuuden kirjavat käsitteet

su 13.09.2020 23:07

Musta Orkidea

Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä

pe 08.02.2019 13:23

Mikko Paunio

Pekka Haavisto: "Mea Culpa" "I confess my guilt" - This is the story of how Pekka Haavisto got slyly his lucrative job as an EU Special Representative for Sudan

su 06.10.2024 13:57

Heikki Porkka

Kultamunat ovat kuoriutuneet - Pisa-tutkimus paljastaa

ti 01.10.2024 14:12

Tapio Puolimatka

Sota Venäjää vastaan ei ole shakkipeliä vaan kansan tuho

la 25.05.2024 08:02

Olli Pusa

Käännytyslaki ratkaisevassa vaiheessa

pe 28.06.2024 10:23

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Rikkaat rikastuvat ja köyhät kituuttavat

ti 18.08.2020 10:15

Reijo Tossavainen

Auta avun tarpeessa

to 19.03.2020 07:33

Pauli Vahtera

Olisinko yrittäjä, enkä palkansaaja

su 25.10.2020 22:57

Timo Vihavainen

Häpeänsä kullakin

ke 19.07.2023 21:26

Matti Viren

Odotellaan vuotta 2023

la 14.08.2021 23:44