Blogi: Mikko Paunio, la 28.10.2023 12:50

EU:n tarkoituksellinen köyhtymisprojekti kiihtyy - Alkuperäiset Hiili-, Teräs- ja Atomiunionin tavoitteet kansalaisten hyvinvoinnin edistämiseksi hylätty

Kun EU:n "Fit for 55" ilmastopaketti säädettiin lakipaketin esittelijä eli EU:n komissio esityksessään kertoi, että erityisesti päästökauppadirektiiviin tehtävät muutokset lisäävät energiaköyhyyttä, koska ne nostavat lämmitys- ja liikennepolttoaineiden hintoja. Tämän köyhiä syrjivän tietoisen politiikan vuoksi EU:n komissio päätti osana tätä pakettia ehdottaa perustettavaksi EU:hun sosiaalisen ilmastorahaston, jota Suomi viimeiseen saakka vastusti.

Suomi saa rahastosta paljon vähemmän rahaa kuin mikä on Suomen väestöosuus EU:ssa. Suomalaiset vähävaraiset kotitaloudet saavat rahastosta tarpeeseen nähden täysin riittämättömästi rahaa esimerkiksi öljylämpökattiloiden (n. 140 000 kotitaloutta) korvaamiseen maalämmöllä. Näin Suomi mm. tämän rahaston ja parin muun "Fit for 55" rahaston kautta auttaa rahallisesti erityisesti EU:n itäisiä jäsenmaita eli "Fit for 55" on tietoinen keino laajentaa tulonsiirtounionia.  

EU:n komissio julkaisi viikko sitten käsittämättömän suosituksen jäsenmaille energiaköyhyyden torjumiseksi

Nyt komissio on julkaissut suosituksen ja siihen liittyvän tausta-asiakirjan energiaköyhyyden torjumiseksi jäsenmaissa. Tausta-asiakirjalla on otsaa väittää nyt, että EU:n vihreä ilmastopaketin perimmäinen tarkoitus olikin energiaköyhyyden vähentäminen:

"Fit for 55" -paketti tarjoaa kattavan lähestymistavan energiaköyhyyden perimmäisiin syihin. Pakettiin lisättiin uusia säännöksiä energiatehokkuuden ja rakennusten korjaustoimenpiteiden priorisoimiseksi rakenteellisella tavalla energiaköyhien kotitalouksien hyödyksi."

Jälkimmäisellä virkkeellä viitataan sosiaaliseen ilmastorahastoon, jonka rahoituspohja perustuu huutokauppatuloihin eli todennäköisesti kuumaan ilmaan ja jonka suuruus on siis tarpeeseen nähden pieni erityisesti Suomen kohdalla. Mikäli komissio saa tahtonsa läpi (päästökauppadirektiiviä ei ole vielä rakennusten ja liikenteen osalta säädetty) rakennusten ja liikenteen polttoaineita koskevien päästöoikeuksien jyrkästä vuosittaisesta alentamisesta vuodesta 2024 lähtien, tarkoittaa se nopeaa vuosittaista lämmitys- ja liikennepolttoaineiden hintojen kallistumista.  

Komission suositus jäsenmaille keinoista, joilla torjutaan energiaköyhyyttä, on kaikin puolin tyrmistyttävää luettavaa. Siinä sallitaan ainoastaan tuuli- ja aurinkoenergia sekä erilaiset lämpöpumput vihreän siirtymän mukaisina teknologisina yhdistettynä energiatehokkuuden edistämiseen ratkaisuina energiaköyhyyden torjunnassa. Kaikki fossiiliset energiamuodot on kielletty ja ydinvoimasta ei mainita sanaakaan. Suositusten resitaaleissa on loputtomasti woketekstiä inkluusiosta, syrjimättömyydestä ja köyhyyden torjunnasta ja tarpeesta jakaa rahaa jäsenmaissa energiaköyhyyden torjumiseen viimesijaisena keinona. 

Resitaali 21 alkaa sanoilla: "Energian saatavuus unionissa turvataan EU:n oikeudellisella kehyksellä..." Sanat ovat absurdeja, kun EU:n nollahiilipolitiikka lähtee ajatuksesta, että vain aurinko- ja tuulivoimaa ja lämpöpumppuja saadaan käyttää primaarienergian tuotannossa ja liikenteessäkin saadaan käytännössä käyttää vain tuulisähköllä tuotettua "bensaa" tai sähköä.

Todellisuudessa EU:n ilmastopolitiikan epätodellisuuteen perutuva ekowokekehikko luotu Davosissa ja YK:ssa

EU:n komission suosituksissa sitoudutaan Davosin herrojen Suuren Resetin ja YK:n Agenda 2030 järjettömään hiilettömään ei todellisuuspohjaiseen tulevaisuuteen. "Fit for 55" paketti on Davosin ja YK-herrojen toiveiden mukaan säädetty ja herrojen toiveena on tavisten hallitseminen ja alistaminen käyttämällä hyväksi valtamediaa ja vihreitä kansalaisjärjestöjä ja sitouttamalla suuryritykset mukaan EU:n sitovilla vastuullisuusvaatimuksilla.

EU:ssa säädettiin hiljan uusi ESG-asetus, jolla pistetään myös pienet ja keskisuuret yritykset ruotuun, koska uudessa asetuksessa suuryrityksiä kielletään ostamasta alihankintaa näiltä fasistisilta, rasistisilta, basistisilta ja LBTGQ+-foobisilta pienemmiltä yrityksiltä.  Näin OP-ryhmittymä viestii aktiivisesti pienille ja keskisuurille yrityksille niiden tarpeesta ottaa vihreän siirtymän mukaisia lainoja.

EU:n alkuperäinen idea täysin hukassa

EU on täysin hukassa tämän woke-ekoiluun pohjaavan Suuren Resetin ja Agenda 2030 kanssa. Se on vienyt EU:n täydelliseen näköalattomuuteen ja EU:n perustamisen aikaiset visiot vaurastuvasta, rauhaan sitoutuvasta Euroopasta on nyt kokonaan hylätty. Kuvaavaa on, että EU:n Rauhanrahastosta maksetaan EU:n sotilaallinen tuki Ukrainalle.  

EU:n jäsenmaille osoittaman uuden energiaköyhyyden vastaisen suosituksen ensimmäinen resitaali lukee:

"Tuoreimmat luvut osoittavat, että noin 40 miljoonaa eurooppalaista kaikissa jäsenvaltioissa, eli 9,3 prosenttia unionin väestöstä, ei pystynyt pitämään kotiaan riittävän lämpimänä vuonna 2022. Tämä merkitsee jyrkkää kasvua vuodesta 2021, jolloin 6,9 prosenttia väestöstä oli samassa tilanteessa. Alimmissa tuloluokissa osuus on yli kaksinkertaistunut. Nämä luvut osoittavat tilanteen vakavuuden ja edellyttävät, että poliittiset päättäjät ryhtyvät toimiin ja puuttuvat energiaköyhyyden perimmäisiin syihin osana oikeudenmukaista ja tasapuolista siirtymää, jolla varmistetaan, ettei ketään jätetä jälkeen."

Jyrkkä 34 % nousu energiaköyhyydessä johtuu EU:n vihreästä siirtymästä ja Venäjään kohdistetuista pakotteista eli kaikki tämä on itseaiheutettua itsetuhoisuutta, joka on seurausta vihreään maailmankuvaan sitoutumisesta.

Komission viikko sitten julkaisemat asiakirjat

L_202302407FI.000101.fmx.xml (europa.eu)

Commission Staff Working Document EU guidance on energy poverty (europa.eu)

Mikko Paunio la 28.10. 12:50

Mikko Paunio

Kirjoittaja on helsinkiläinen terveydenhuollon erikoislääkäri ja Helsingin yliopiston epidemiologian dosentti. Hän oli SDP:n jäsen vuodesta 1977, kunnes liittyi Perussuomalaisiin 2021. Hänen työnantajiaan on vuosien varrella olleet mm. Helsingin yliopisto, Euroopan Unionin komissio ja Maailmanpankki.

tuoreimmat

Pekka Haavisto: "Mea Culpa" "I confess my guilt" - This is the story of how Pekka Haavisto got slyly his lucrative job as an EU Special Representative for Sudan

su 06.10. 13:57

Presidenttimme allekirjoittaa maanantaina YK:n tulevaisuussopimuksen New Yorkissa, joka laillistaa laittoman siirtolaisuuden ja antaa sille uuden nimen

la 21.09. 14:28

USA:n johtama jatkuva DEI-vallankumous - Bolshevikkien puna-armeijan johtajan Leo Trotskyn unelma käynyt toteen

to 19.09. 08:57

HS:n otsikko tammikuussa 1990: Vain Helsingin vihreät vastustivat ydinvoimalaa Terveyslautakunnan valvontajaos äänesti 6-1

ti 17.09. 08:10

Somalit orjakauppiaina ja rasistisina orjuuttajina

pe 06.09. 17:03

Helsingin visioima kehitys johtaa pahaan oloon - Kaikki on nyt alisteista 0-hiiliajattelulle

to 29.08. 14:59

Äärivasemmistolainen identiteettipolitiikka tuhoamassa Ison Britannian ja Länsi-Euroopan

ti 20.08. 16:40

YLE:n TV-uutiset valehtelivat tänä aamuna Trumpin puheista

to 08.08. 18:25

Koronapandemialla pieni vaikutus kuolleisuuteen huolimatta mediahypetyksestä

su 21.04. 15:30

USA:sta johdettu sensuuriteollinen kompleksi ulotettiin Suomeen vuonna 2015 - Tucker Carlson haastatteli USA:n ulkoministeriön entistä kyberjohtajaa Mike Benziä

la 24.02. 12:33

blogit

Vieraskynä

Tp-Utva historian polttopisteessä

to 03.10.2024 15:30

Juha Ahvio

Itävallan vapauspuolueen voittoa demonisoidaan

ma 14.10.2024 12:51

Professorin Ajatuksia

Yle teki diasarjan, mutta miksi niin moni seikka unohtui?

to 13.05.2021 20:23

Marko Hamilo

Ydinvoimaa, talouskasvua ja teollisia työpaikkoja

ti 28.03.2023 20:22

Jukka Hankamäki

Sähköistävä klikinvastainen uutinen

su 07.01.2024 18:08

Petteri Hiienkoski

Puhkeaako globalismin kupla Ukrainaan?

pe 15.03.2024 23:04

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Laura Huhtasaari

Jolla on korvat, se kuulkoon

ke 23.08.2023 20:50

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Valtuustoaloitteeni mamujen 43 äidinkielen opetuksen lopettamiseksi verovaroilla Espoossa

su 15.01.2023 14:49

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan

ke 29.05.2019 09:00

Arto Luukkanen

Punavihreä hallitus komentaa! Maakuoppaan mars!

la 25.02.2023 13:58

Mika Niikko

Suvaitsevaisuuden kirjavat käsitteet

su 13.09.2020 23:07

Musta Orkidea

Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä

pe 08.02.2019 13:23

Mikko Paunio

Pekka Haavisto: "Mea Culpa" "I confess my guilt" - This is the story of how Pekka Haavisto got slyly his lucrative job as an EU Special Representative for Sudan

su 06.10.2024 13:57

Heikki Porkka

Kultamunat ovat kuoriutuneet - Pisa-tutkimus paljastaa

ti 01.10.2024 14:12

Tapio Puolimatka

Sota Venäjää vastaan ei ole shakkipeliä vaan kansan tuho

la 25.05.2024 08:02

Olli Pusa

Käännytyslaki ratkaisevassa vaiheessa

pe 28.06.2024 10:23

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Rikkaat rikastuvat ja köyhät kituuttavat

ti 18.08.2020 10:15

Reijo Tossavainen

Auta avun tarpeessa

to 19.03.2020 07:33

Pauli Vahtera

Olisinko yrittäjä, enkä palkansaaja

su 25.10.2020 22:57

Timo Vihavainen

Häpeänsä kullakin

ke 19.07.2023 21:26

Matti Viren

Odotellaan vuotta 2023

la 14.08.2021 23:44