Blogi: Mikko Paunio, la 04.11.2023 13:16

Vastuullinen kapitalismi kaatuu aivan kuten Neuvostoliiton suunnitelmatalous - Tosin nopeammin

Molemmin puolin Atlanttia talousjärjestelmä muutettu

Molemmin puolin Atlanttia on kaikessa hiljaisuudessa vaihdettu talousjärjestelmää voittokapitalismista vastuulliseen kapitalismiin, jonka lain säädäntä ja ohjaus perustuu eko-/wokehenkiseen vastuulliseen ajatteluun. Johtuen valtiokapitalismiajatuksen historiasta siitä käytetään enenevästi USA:ssa nimitystä korporaatiofasismi. Valtiososialismia, joka on lähellä kapitalismia ajoi Suomeen 1920- ja 1930-luvuilla Tampereen yliopiston isä Yrjö Ruutu siitä huolimatta, että Euroopan fasistit olivat idean takana. Erona 1920- ja 1930-lukujen valtiososialismin ja vastuullisen kapitalismin välillä on se, että ensin mainitussa pyritään vähentämään valtion avulla luokkaristiriitoja ja jälkimmäisessä valtion, suuryritysten ja vihreiden kansalaisjärjestöjen yhteistyöllä pyritään estämään valkoisen heteromiehen harjoittamaa vähemmistöjen sortoa ja hänen aiheuttamaa luonnon tuhoa.

Kukin meistä voi tarkistaa EU:n siirtymisen uuteen talousjärjestelmään avaamalla minkä tahansa viestimen. Suuryritysten kuten pankkien (esim Nordea ja Op-ryhmä) vastuullisuusviestintä eko-/wokehengessä täyttää sakeasti eetterin. Iloisia LBGTQ+ pariskuntia ja iloisia eri ihonvärisiä ihmisiä sekä luonnon palvontaan ja "suojeluun" liittyviä viestejä vilisee silmiemme eteen vyörynä. 

EU toteuttaa meidät köyhdyttävää YK:n Agenda 2030:tä eli WEF:n Suurta Resettiä

Kirjoitin vuosi sitten pyynnöstä Real Clear Energy nimiselle yhdysvaltalaiselle alustalle tarinan siitä, kuinka Sitran ja komissaari Jyrki Kataisen maailmalle syöttämä tarina Suomen kiertotalousihmeestä oli vihreää normivalhetta. Juttu oli otsikoitu "Kiertotalous - Paluu neuvostotyylisiin viisivuotissuunnitelmiin". Otsikkoni oli perua siitä, että Jyrki Kataisen komissaarina esittelemä kiertotalouspaketti velvoittaa Euroopan Unionin jäsenmaita tuottamaan miljoonia tonneja kierrätysmuovia, vaikka sillä ei ole markkinoita. Aikoinaan Neuvostoliitossa asetettiin samanlaisia tavoitteita tuottaa esimerkiksi tonnimääräisesti ikkunalasia. Laiskat johtajat päättivät tuottaa hyödyttömiä paksuja ikkunalaseja saavuttaakseen viisivuotissuunnitelman tavoitteet. 

EU:ssa on säädetty kelvottomien ja tyhmien päättäjien toimesta ja Maailman Talousfoorumin ja YK:n Agenda 2030 hengessä tsunami säädöksiä, jotka mm. ohjaavat eläkerahamme vihreisiin kankkulan kaivoihin ja säädöksiä, joilla hallituksia ja yrityksiä velvoitetaan jos johonkin typerään vihreän siirtymän ja 0-hiilitavoitteiden hengessä.

USA:ssa sama meno samoin seurauksin

USA:ssa on sama meno. Wall Streetillä on kielletty investoimasta fossiilienergiaan vastuullisuuden nimissä. Rahaa ohjataan lainsäädännöllä tuulivoimaan, aurinkoenergiaan, sähköautoihin ja kaikki diversin inklusiivisuuden nimissä. Esimerkiksi USA:n postilaitoksen uusien jakeluautojen on oltava sähköautoja. 

Jo nyt tärkeimmän lakipaketin eli Inflation Reduction Act'n ja muiden sähköautojen tuotantoa ohjaavien tukipakettien säätämisen myötä pää on tullut vetävän käteen. Vaikka tuki per tuotettu auto on USA:ssa jopa 40 000 dollaria, autonvalmistajat menettävät per auto suurin piirtein saman verran rahaa ja autot eivät mene enää kunnolla kaupaksi siellä. Ne eivät enää mene kunnolla kaupaksi koko maailmassa ehkä Kiinaa lukuun ottamatta. Tilannetta pahentaa vielä se, että USA:n autonvalmistajat joutuivat korottamaan autotehtaiden työläisten palkkoja tilanteessa, jossa halvat kiinalaiset sähköautot uhkaavat USA:n mutta myös Euroopan autotehtaita.

Kaikenlaiset valtavat ongelmat varjostavat vihreitä unelmia sähköistää henkilöliikenteen ja raskaan liikenteen eli logistiikan.

Eräs floridalainen poliitikko Foxnews'n haastattelussa ihmetteli syksyn alussa, miten ihmiset saadaan evakuoitua hirmumyrskyn alta tilanteessa, jossa ei voida ladata sähköautoja sähkökatkosten vuoksi. Sähköautojen latausinfraa puuttuu ja Kaliforniassa on sekin nähty, että latauspisteet toimivat dieselaggregaateilla.

Raskaan liikenteen eli logistiikan sähköistäminen on täysin utooppista ja vaarallista USA:ssa seitsemästä eri syystä: 1) Infran puutteet ja vajavaisuus, 2) vähäiset kertalatauksella saavutettavat kilometrit, 3) painavat akut, 4) huono toimintakyky kylmässä, 5) pitkät latausajat, 6) hankaluudet saada varaosia ja 7) USA:n logistiikka on lähes kokonaan kumipyörien varassa.

Iso Britanniassa vakuutusyhtiöt suunnittelevat lopettavansa antamasta vakuutuksia sähköautoilla akkuihin liittyvien suurten ongelmien vuoksi. 

Mitään vihreää siirtymää ei todellisuudessa ole

Heritage Foundationin pääekonomisti Stephen Moore päätti tuoreen artikkelinsa "Vihreät unelmat haihtuneet savuna ilmaan" Daily Caller nimisessä aviisissa toteamalla:

"Vasemmiston vihreän unelman romahdus tapahtuu juuri, kun Exxon ja Chevron ovat suunnitelleet yhteensä 60 miljardin dollarin yritysostoja laajentaakseen öljyn ja kaasun porausta Teksasin Permin altaalla – yhdellä maailman suurimmista öljykentistä. Nämä yhtiöt raportoivat juuri kaikkien aikojen suurimmista voitoista. 

He ja heidän sijoittajansa katsovat todellisen maailman dataa, eivät vihreän energian propagandaa. Vuonna 2023 maailma on käyttänyt enemmän fossiilisia polttoaineita kuin koskaan ihmiskunnan historiassa, vaikka kehittyneet maat käyttävät satoja miljardeja dollareita yrittääkseen estää öljyn, kaasun ja hiilen hyödyntämisen.

Kaikki tämä tarkoittaa, että MITÄÄN "globaalia energiasiirtymää" ei tapahdu. Jos sellainen on, se on pois päin vihreästä energiasta, ei sitä kohti."

Ehkä merkittävin korporaatiofasismin henkisen luhistumisen enne tapahtui pari päivää sitten, kun Maailman Talousfoorumin ESG-kiiltokuva poju Sam Bankman-Fried, joka rahoitti USA:n demokraatteja avokätisesti pyramidihuijauksella/varastamalla toisten rahoja, sai 115 vuoden vankilatuomion. Sain puolitoista vuotta sitten elinikäisen kirjoituskiellon Uuden Suomen hyvin suosittuun blogiini, kun kerroin hemmon rötöksistä ja Maailman Talousfoorumin kolkosta meitä taviksia alistavasta Suuresta Resetistä tuoreen usalaisen kirjasta tekemäni arvion perusteella. 

Viitteitä

Electric cars risk becoming uninsurable (telegraph.co.uk)

https://www.realclearenergy.org/articles/2022/09/05/the_circular_economy_a_return_to_soviet-style_five-year_plans_851567.html

https://www.theautopian.com/ford-lost-36000-for-every-electric-vehicle-sold-last-quarter-so-was-toyota-right/

https://www.youtube.com/watch?v=N8ijGJlUpfQ 

https://afdc.energy.gov/laws/electric-vehicles-for-tax-credit

https://electrificationcoalition.org/work/federal-ev-policy/inflation-reduction-act/

https://www.makeuseof.com/problems-with-electric-semi-trucks/

STEPHEN MOORE: The Left’s Green Dreams Are Going Up In Smoke | The Daily Caller

https://www.oikeamedia.com/o1-190900

https://www.cnbc.com/2023/11/02/sam-bankman-fried-found-guilty-on-all-seven-criminal-fraud-counts.html

Mikko Paunio la 04.11. 13:16

Mikko Paunio

Kirjoittaja on helsinkiläinen terveydenhuollon erikoislääkäri ja Helsingin yliopiston epidemiologian dosentti. Hän oli SDP:n jäsen vuodesta 1977, kunnes liittyi Perussuomalaisiin 2021. Hänen työnantajiaan on vuosien varrella olleet mm. Helsingin yliopisto, Euroopan Unionin komissio ja Maailmanpankki.

tuoreimmat

Pekka Haavisto: "Mea Culpa" "I confess my guilt" - This is the story of how Pekka Haavisto got slyly his lucrative job as an EU Special Representative for Sudan

su 06.10. 13:57

Presidenttimme allekirjoittaa maanantaina YK:n tulevaisuussopimuksen New Yorkissa, joka laillistaa laittoman siirtolaisuuden ja antaa sille uuden nimen

la 21.09. 14:28

USA:n johtama jatkuva DEI-vallankumous - Bolshevikkien puna-armeijan johtajan Leo Trotskyn unelma käynyt toteen

to 19.09. 08:57

HS:n otsikko tammikuussa 1990: Vain Helsingin vihreät vastustivat ydinvoimalaa Terveyslautakunnan valvontajaos äänesti 6-1

ti 17.09. 08:10

Somalit orjakauppiaina ja rasistisina orjuuttajina

pe 06.09. 17:03

Helsingin visioima kehitys johtaa pahaan oloon - Kaikki on nyt alisteista 0-hiiliajattelulle

to 29.08. 14:59

Äärivasemmistolainen identiteettipolitiikka tuhoamassa Ison Britannian ja Länsi-Euroopan

ti 20.08. 16:40

YLE:n TV-uutiset valehtelivat tänä aamuna Trumpin puheista

to 08.08. 18:25

Koronapandemialla pieni vaikutus kuolleisuuteen huolimatta mediahypetyksestä

su 21.04. 15:30

USA:sta johdettu sensuuriteollinen kompleksi ulotettiin Suomeen vuonna 2015 - Tucker Carlson haastatteli USA:n ulkoministeriön entistä kyberjohtajaa Mike Benziä

la 24.02. 12:33

blogit

Vieraskynä

Tp-Utva historian polttopisteessä

to 03.10.2024 15:30

Juha Ahvio

Itävallan vapauspuolueen voittoa demonisoidaan

ma 14.10.2024 12:51

Professorin Ajatuksia

Yle teki diasarjan, mutta miksi niin moni seikka unohtui?

to 13.05.2021 20:23

Marko Hamilo

Ydinvoimaa, talouskasvua ja teollisia työpaikkoja

ti 28.03.2023 20:22

Jukka Hankamäki

Sähköistävä klikinvastainen uutinen

su 07.01.2024 18:08

Petteri Hiienkoski

Puhkeaako globalismin kupla Ukrainaan?

pe 15.03.2024 23:04

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Laura Huhtasaari

Jolla on korvat, se kuulkoon

ke 23.08.2023 20:50

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Valtuustoaloitteeni mamujen 43 äidinkielen opetuksen lopettamiseksi verovaroilla Espoossa

su 15.01.2023 14:49

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan

ke 29.05.2019 09:00

Arto Luukkanen

Punavihreä hallitus komentaa! Maakuoppaan mars!

la 25.02.2023 13:58

Mika Niikko

Suvaitsevaisuuden kirjavat käsitteet

su 13.09.2020 23:07

Musta Orkidea

Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä

pe 08.02.2019 13:23

Mikko Paunio

Pekka Haavisto: "Mea Culpa" "I confess my guilt" - This is the story of how Pekka Haavisto got slyly his lucrative job as an EU Special Representative for Sudan

su 06.10.2024 13:57

Heikki Porkka

Kultamunat ovat kuoriutuneet - Pisa-tutkimus paljastaa

ti 01.10.2024 14:12

Tapio Puolimatka

Sota Venäjää vastaan ei ole shakkipeliä vaan kansan tuho

la 25.05.2024 08:02

Olli Pusa

Käännytyslaki ratkaisevassa vaiheessa

pe 28.06.2024 10:23

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Rikkaat rikastuvat ja köyhät kituuttavat

ti 18.08.2020 10:15

Reijo Tossavainen

Auta avun tarpeessa

to 19.03.2020 07:33

Pauli Vahtera

Olisinko yrittäjä, enkä palkansaaja

su 25.10.2020 22:57

Timo Vihavainen

Häpeänsä kullakin

ke 19.07.2023 21:26

Matti Viren

Odotellaan vuotta 2023

la 14.08.2021 23:44