Blogi: Mikko Paunio, to 30.11.2023 14:08

Suomeen suuntautuva vammaisturismi uhkaa viedä suomalaisten vammaisten oikeudet - Väestönvaihto hyvin nopeaa Helsingissä

Puolitoista vuotta sitten keväällä Helsingin vammaispalveluista vastaava virkamies myönsi Helsingin Uutisille antamassa haastattelussa, että Suomeen kohdistuu vammaisturismia, kun Helsingin Uutiset kysyi häneltä, miten on mahdollista, että alle 18-vuotiaiden muunkielisten omaishoitajien osuus on lähes 40 %.

Hiljan kirjoitin, kuinka Helsinki on velvollinen tasapainottamaan SOTEPE-budjettiaan seuraavan kolmen vuoden aikana yli sadalla miljoonalla eurolla. SOTEPE-lautakunnalle tuotiin 15.8.2023 tiedoksi alustava muutosohjelma säästö- ja lisärahoitustoimineen.

Yksikään mietityistä säästökohteista ei kohdistunut maahanmuuttajille annettaviin räätälöityihin ja kalliisiin SOTE-palveluihin. Punavihreään identiteettipolitiikan mukaiseen uhriluokitukseen ja yhdenvertaisuuteen perustuva SOTE-palveluiden tuotanto lisää voimakkaasti kustannuksia, ehkäisee kalliiden maahanmuuttoon liittyvien SOTE-ongelmien ratkomista primäärisellä ennaltaehkäisyllä, on osin selkeästi maahanmuuttajia suosivaa (sosiaali- ja hammashuolto) ja on räikeästi vammaisia syrjivää.

Kerroin myös tuossa blogissa jälleen, kuinka suomalainen vammainen kilpailee ei ainoastaan täysin terveiden uhriluokiteltujen ihmisten kanssa vaan myös muualta maailmasta tuotujen vammaisten kanssa sosiaalisista tulonsiirroista ja palvelutuotannon kohdentamisesta 

Pyysin Helsingin SOTEPE-lautakunnan jäsenenä Helsingin Sosiaalihuollon johtajalta vammaishuollon asiakkaiden asiointikielijakaumat eri ikäryhmissä, jotka olen niitä alle taulukoinut. Taulukosta selviää, että Helsinkiin ja todennäköisesti Suomen muihin suuriin kaupunkeihin on viimeisen 10 vuoden aikana muuttanut maailmalta paljon perheitä, joilla on pieniä vammaisia lapsia tai sitten kiintiöpakolaisia on valikoitu vammaisuuden perusteella. Jonkin verran lukuja voi myös selittää, että somalinkielisillä lapsilla on 50 kertaa suurempi autismikirjon häiriö verrattuna kantasuomalaisiin ilmeisesti D-vitamiinin  puutoksesta johtuen. 

Vammaispalvelut ovat jatkuvasti viime vuodet ylittäneet Helsingissä budjetoidut kustannukset. Suomalaisten vammaisten asema heikkenee alla taulukoimieni lukujen valossa nopeasti.

Väestönvaihto on Helsingissä nopeaa.

https://www.oikeamedia.com/o1-207200

 

Helsinkiläisten vammaisasiakkuuden vallitsevuus kantaväestössä ja muun kielisillä sekä vallitsevuuden suhteellinen ero muun kielisillä verrattuna verrattuna kantasuomalaisiin.

 

Ikäryhmä

Kantaväestö

Muun kieliset

Muunkielisen vammais-asiakkuuden vallitsevuuden suhteellinen ero kantaväestöön verrattuna %

Vammaisten lkm / Väestön koko

Vammais-asiakkuuden vallitsevuus per 1000

Vammaisten lkm / Väestön koko

Vammais-asiakkuuden vallitsevuus per 1000

0-6

369/33 079

11,6

257/10 108

25,4

220%

7-17

977/53 833

18,1

424/15 260

27,8

54%

18-24

519/43 384

12,0

139/10 909

12,7

6%

25-64

3867/300 934

12,8

637/79 362

8,0

-37,5%

65-74

2002/57 286

34,9

102/4282

23,8

-31,9%

>74

4150/53 828

77,1

127/1763

72,0

-6,6%

Yhteensä

11 884 / 542 344

21,9

1686/121 684

13,9

-36,5%

Mikko Paunio to 30.11. 14:08

Mikko Paunio

Kirjoittaja on helsinkiläinen terveydenhuollon erikoislääkäri ja Helsingin yliopiston epidemiologian dosentti. Hän oli SDP:n jäsen vuodesta 1977, kunnes liittyi Perussuomalaisiin 2021. Hänen työnantajiaan on vuosien varrella olleet mm. Helsingin yliopisto, Euroopan Unionin komissio ja Maailmanpankki.

tuoreimmat

USA:sta johdettu sensuuriteollinen kompleksi ulotettiin Suomeen vuonna 2015 - Tucker Carlson haastatteli USA:n ulkoministeriön entistä kyberjohtajaa Mike Benziä

la 24.02. 12:33

Valtamedia joutuu nyt myöntämään, että USA:lla on muistisairas presidentti

la 10.02. 14:04

Maailman johtavan suurvallan rajasota syvenee - Texasilla on oma armeija, joka nyt rekrytoi sotilaita ympäri USA:ta rajavalvontaan

su 28.01. 09:46

USA:han kohdistettu tarkoituksellinen ihmisinvaasio pidetty suomalaisilta piilossa - FBI:n entiset korkeat vastavakoiluviranomaiset nyt kauhuissaan

la 27.01. 13:59

The ghost gang of Davos envisions eternal world power

ti 23.01. 07:36

Oula Silvennoinen EI ole Helsingin yliopiston penaalin terävin kynä

su 21.01. 15:04

Davosin haamujengi tähtää ikuiseen maailmanvaltaan

la 20.01. 10:31

Maahanmuutosta aiheutuvat Helsingin SOTE-kustannukset ovat tähtitieteelliset

to 11.01. 16:52

YK yrittää tuhota kansallisvaltiot GCM-pakolaissopimuksella - USA räjähdyspisteessä laittoman maahanmuuton vuoksi

to 04.01. 18:32

Somalien sisällissota Ruotsissa - Helsingin Sanomat vaikeni kirja-arvostelussaan sodan etnisestä taustasta

la 30.12. 14:42

blogit

Vieraskynä

Teemu Keskisarja: Miksi ajan Halla-ahoa presidentiksi?

ke 20.12.2023 22:32

Juha Ahvio

Onko historialla merkitystä?

su 18.02.2024 17:41

Professorin Ajatuksia

Yle teki diasarjan, mutta miksi niin moni seikka unohtui?

to 13.05.2021 20:23

Marko Hamilo

Ydinvoimaa, talouskasvua ja teollisia työpaikkoja

ti 28.03.2023 20:22

Jukka Hankamäki

Sähköistävä klikinvastainen uutinen

su 07.01.2024 18:08

Petteri Hiienkoski

Vaihtoehdot moninapaisessa maailmassa

ti 06.06.2023 16:58

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Laura Huhtasaari

Jolla on korvat, se kuulkoon

ke 23.08.2023 20:50

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Valtuustoaloitteeni mamujen 43 äidinkielen opetuksen lopettamiseksi verovaroilla Espoossa

su 15.01.2023 14:49

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan

ke 29.05.2019 09:00

Arto Luukkanen

Punavihreä hallitus komentaa! Maakuoppaan mars!

la 25.02.2023 13:58

Mika Niikko

Suvaitsevaisuuden kirjavat käsitteet

su 13.09.2020 23:07

Musta Orkidea

Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä

pe 08.02.2019 13:23

Mikko Paunio

USA:sta johdettu sensuuriteollinen kompleksi ulotettiin Suomeen vuonna 2015 - Tucker Carlson haastatteli USA:n ulkoministeriön entistä kyberjohtajaa Mike Benziä

la 24.02.2024 12:33

Heikki Porkka

Presidentinvaalin toinen kierros - äänestin pitkin hampain

to 08.02.2024 11:36

Tapio Puolimatka

Lasten vai aikuisten oikeudet

ma 21.08.2023 19:21

Olli Pusa

YLEN häveliästä

pe 02.02.2024 14:01

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Rikkaat rikastuvat ja köyhät kituuttavat

ti 18.08.2020 10:15

Reijo Tossavainen

Auta avun tarpeessa

to 19.03.2020 07:33

Pauli Vahtera

Olisinko yrittäjä, enkä palkansaaja

su 25.10.2020 22:57

Timo Vihavainen

Häpeänsä kullakin

ke 19.07.2023 21:26

Matti Viren

Odotellaan vuotta 2023

la 14.08.2021 23:44